Ruotsi, Viro, Espanja ja muut suosikkikohteet – tämä on joulun turvallisuustilanne
Katso yllä olevalta videolta, millainen on monien suomalaisille tuttujen kohteiden turvallisuustilanne.
Gazassa käytävän sodan seurauksena terrorismin uhka on kasvanut myös EU-maissa. Joulu myös lisää riskiä entisestään, varoitti viime viikolla EU:n sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johansson.
Terrorismin uhka on noussut myös jonkin verran Suomessa. Se on tällä hetkellä neliportaisen asteikon toisella askelmalla.
Viiden jälkeen -ohjelmassa suunnattiin katsaus muutaman suomalaisille tutun maan turvallisuustilanteeseen. Katsaus perustuu Suomen ulkoministeriön tietoihin. Videon näet yltä!
MTV Uutiset on aiemmin tiedustellut ulkoministeriöstä ja suojelupoliisista, kannattaako jouluksi lähteä ulkomaille terrorismin uhan takia.
Valppaus kannattaa aina
Jos aikeissa on matkata Ruotsiin, on ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tannerilla lohdullista kerrottavaa.
– Ruotsin viranomaiset itse sanovat, että normaalia elämää voi viettää, mutta tietyllä tapaa pitää olla valppaana. Se on hyvä ohje yleensäkin.
Uhka Ruotsissa on oikeasti Tannerin mukaan kohonnut, mutta Tanner muistuttaa, että asia olisi hyvä panna oikeanlaiseen asiayhteyteen ja mittasuhteisiinsa.
– Yksittäiselle suomalaiselle turistille Tukholmassa tai Ruotsissa riski joutua tällaiseen tilanteeseen on häviävän pieni.
Tanner huomauttaa myös, etä terroriuhkaa arvioitaessa ja uhkatasoa määritettäessä otetaan huomioon se, voiko tapahtua yksikin terrori-isku.
Lähetyksessä piipahdettiin joulumarkkinoilla Brysselissä toimittajamme Janne Puumalaisen kanssa. Entä miten matkailun turvallisuutta kommentoi ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner?
Uusimmat
-
02:00
Työvoimapula riivaa hyvinvointialueita – oleellisista osaajista kova pula
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:53
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:48
Sensaatio mureni karulla tavalla Leijonien lohkossa – Tre Kronor -vahdin imuroinnille iso reaktio
-
22:45
Georgiassa mielenosoittajia varoitetaan pidätyksellä, jos parlamenttirakennus blokataan
-
22:35
Pysäyttämätön Bayer Leverkusen! Maaginen putki venyi jo 50 ottelun mittaiseksi
-
22:15
Itärajan esteaidan rakentamisessa lähtee iso pyörä pyörimään
-
22:00
Kysely: Eutanasian laillistamiselle vahva tuki suomalaisilta
-
21:50
Huomasitko tämän? Yksi Viron euroviisuedustajista näyttää erehdyttävästi Ali Jahangiriltä
-
21:31
Kremlin nokkimisjärjestys uusiksi – Putin esittää Shoigulle potkuja puolustusministerin tehtävistä
-
21:30
Emma Kimiläinen ajoi hienoon voittoon – suomalaistähti sai osumaa iloisten juhlien keskellä
-
21:20
Viisuvoittaja Nemo salakuljetti muunsukupuolisten lipun areenalle: "Ehkä Euroviisut tarvitsevat pientä korjaamista"
-
21:17
Uudehko traktori roihahti liekkeihin kesken ajon Joensuussa – tuhoutui täysin
-
21:07
Poliisin Sotkamossa etsimä mies löytynyt
-
20:55
Hetkinen? Julkaisematon kulissivideo paljastaa Leijonien vastustajan leiristä rivon ilmestyksen
-
20:47
Zelenskyi: Harkovan seudun raja-alueella kiivaita taisteluita
-
20:43
Kuopiolaisperheen takapihalla nähtiin unohtumaton hetki – "En olisi uskonut"
-
20:31
Martina Aitolehden australialaiskihlattu on tuonut perhedynamiikkaan positiivisia asioita
-
20:06
SM-liigapelurit sikailivat MM-jäällä – Connor Bedard tehoili pörssikärkeen
-
19:52
Sebastien Ogier ylisti Markku Alénia – ennätyksensä menettänyt suomalaislegenda mykistyi sanoista: "Huima mies"
-
Lataa lisää