Ruotsalaisräppäri Einárin murhan pääepäilty on pidätetty

Pidätys liittyy toiseen ampumistapaukseen.

Ruotsissa viime vuoden lokakuussa kuolleen räppäri Einárin, oikealta nimeltään Nils Kurt Erik Einar Grönbergin, 19, murhan pääepäilty on pidätetty, mutta toisen ampumisen johdosta. Asiasta kertoo Aftonbladet.

– Hänen on pitkään arveltu olleen se, joka ampui Einárin, mutta todisteet eivät vielä riittäneet, lähde kertoo Aftonbladetille.

Pidätetyn miehen osuuttaa Einárin murhaan tutkitaan edelleen.

– Häntä pidetään erittäin vaarallisena ja hänellä epäillään olevan vastuussa useammistakin henkirikoksista, lähde sanoo.

Poliisi on pitänyt tutkinnan alusta alkaen todennäköisenä, että nuoren miehen murhaan kytkeytyy rikollisverkosto, johon räppäri oli sotkeutunut jo aikaisemmin. Viimeisenä iltanaan hän vietti aikaa Dödspatrullen (kuolemanpartiolainen) -jengiläisen kanssa, jota ei kuitenkaan epäillä murhasta.

Poliisin mukaan Einár murhattiin teloitustyylillä puolentoista metrin etäisyydeltä Tukholmassa lokakuun 21. päivä viime vuonna.

Lue myös:

    Uusimmat