Ruotsalaiskitaristi hehkuttaa MTV.fille: Suomi on mahtava rokkimaa
Backyard Babies –yhtyeestä tuttu ruotsalaisrokkari Dregen nauttii keikkailusta Suomessa.
MTV.fi pääsi haastattelemaan Dregenia, joka on tuttu muun muassa Michael Monroen yhtyeen riveistä. Mies nähtiin Minä, Dregen –nimisen omaelämänkerran julkistustilaisuuteen tänään keskiviikkona Helsingissä.
Ruotsalaisrokkari on useaan otteeseen keikkailut ja vierailut Suomessa.
– Suomella on aina ollut hyvin erityinen paikka sydämessäni. Olimme ruotsalainen yhtyä, mutta teimme kuitenkin keikkaa ensiksi Suomessa ja vasta sen jälkeen Ruotsissa, mies kertoi.
Useita vuosia rokkarina viihtynyt mies kertoi MTV.fille, kuinka suomalaisfanit eroavat ruotsalaisista faneista.
– Jos meillä on Ruotsissa keikka tiistaina, niin sinne tulee kyllä paljon porukkaa, mutta katsojat menevät keikan jälkeen suoraan kotiin. Suomessa taas tuntuu, että joka päivä on kuin lauantai. Suomi on mahtava rokkimaa, Dregen kuvaili.
Vuosien varrella mies on ennättänyt ystävystyä useiden suomalaisten kanssa ja hän viihtyykin Suomessa hyvin.
– Suomi on hyvä kaupunki käydä ulkona kavereiden kanssa. Täällä paljon hyviä baareja, ravintoloita ja mielenkiintoisia tapahtumia, Dregen summaa.
Dregen esiintyi tänään keskiviikkona Helsingissä Bar Loosessa. Tämän lisäksi miehen voi nähdä lämmittelemässä Michael Monroen yhtyettä esimerkiksi Tampereella 25. huhtikuuta.
Katso Dregenin haastattelu kokonaisuudessaan videolta.
Uusimmat
-
00:33
Newcastle järjesteli armottoman löylytyksen 20 vuoden odotuksen edestä
-
00:05
Newcastle-tähti selvisi ilkeästä törkytempusta kuin koira veräjästä – "Nyt kyllä kilahtaa"
-
00:04
Orpo tapasi Macronin Pariisissa – EU:n "välttämätön" laajeneminen asialistalla
-
23:58
Auto suistui tieltä Liedossa ja törmäsi jalankulkijaan, joka kuoli
-
23:39
Barcelonalle valtava isku! Tämä taklaus jyräsi Robert Lewandowskin ulos pelistä
-
23:28
Lapsiperheköyhyyttä lisäävät sosiaaliturvaleikkaukset toteutuvat: "Hallitus on pakotettu toimimaan"
-
23:23
Newcastle ryöpyttää PSGtä! Tuomas Virkkunen havaitsi hälyttävän yksityiskohdan puhuttavassa maalituomiossa – " Se osuu!"
-
23:02
Suolahappoa valunut maahan ajoneuvoyhdistelmästä Kokkolassa – alue eristetty
-
22:49
Monsterikehonrakentaja syö näin käsittämättömän määrän ruokaa – 108 sushipalaa on vasta alkua, kun mies alkaa mättää lihaa alas
-
22:38
Teemu Rautiaiselta neljä naulausta, Lenni Hämeenaho pörssikärjeksi – katso SM-liigakierroksen kaikki maalit
-
22:28
Yhdysvaltain McCarthyn savustaminen puhemiehen pallilta voi vaikuttaa Ukrainaankin – "Onhan tämä erittäin huono tilanne"
-
22:27
Tähtipuolustajan karu epäonnistuminen paketoi ukrainalaisseuran sensaatiomaisen ryöstövoiton – "Jännitti niin pirusti!"
-
22:10
HIFK-rämäpää Micke-Max Åsten teki ennennäkemättömän tempun – taikailta sai irvokkaan käänteen: "Itseluottamus mureni"
-
21:51
Superlupaus Lenni Hämeenaho, 18, kipusi SM-liigan maalipörssin kärkeen – näin hän kommentoi hurjaa virettään
-
21:34
Poliisihallituksen jengiasiantuntija: "Kuolemanpartion" jalkautuminen Suomeen muuttaa turvallisuustilannetta
-
21:34
Uutta tietoa tulikuuman päätöksen suhteen – SM-liigan pomo puhuu MTV Urheilulle
-
21:27
OP-ryhmä: Palvelunestohyökkäys pääosin estetty – liikennettä ulkomailta rajoitettu varotoimena
-
21:26
SM-liigassa hämmästyttävä maalinäytös – neljän osuman Teemu Rautiainen: "Pölijä päivä!"
-
21:07
Mieletöntä akrobatiaa! Antoine Griezmann taikuroi häikäisevän pukukoppimaalin
-
21:01
Elon Muskin ex-kumppani Grimes on jättänyt vetoomuksen oikeuteen koskien heidän lapsiaan
-
Lataa lisää