Sadat jalkapallokatsojat odottivat tunteja paikoillaan Brysselin jalkapallostadionilla sen jälkeen, kun kaksi Ruotsin kannattajaa oli ammuttu kaupungin keskustassa hengiltä ennen Belgian ja Ruotsin välistä EM-karsintaottelua.
Maanantai-illan Belgia–Ruotsi-ottelu keskeytettiin puoliajalla Brysselin keskustelussa toteutetun ammuskelun vuoksi. Teko oli tapahtunut kello 19:n jälkeen keskustan risteyksessä, jossa mies oli noussut skootterin kyydissä ja alkanut ampua useaan suuntaan.
Kaksi ruotsalaista kuoli ja yksi loukkaantui. Kahdella uhrilla oli yllään Ruotsin jalkapallomaajoukkueen paidat.
Epäilty julkaisi belgialaislehti Sudinfon mukaan videon, jossa hän sanoi kuuluvansa äärijärjestö Isisiin. Epäilty on yhä kateissa.
"Kaikki on niin surrealistista"
1:05Katso videolta: tältä näytti Brysselin ammuskelun tapahtumapaikalla.
Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoo, että tuhansia peloissaan olleita katsojia jäi ammuskelun jälkeen vielä tunneiksi Kuningas Baudouinin stadionille, jossa EM-karsintaottelu oli keskeytetty. Poliisi oli ohjeistanut, että olisi turvallisinta pysytellä stadionilla.

