Kaksi ruotsalaista kuollut ammuskelussa Brysselissä – jalkapallon EM-karsintaottelu keskeytetty

Kaksi ruotsalaisfania kuollut ammuskelussa Brysselissä.

Kaksi Ruotsin kannattajaa on saanut surmansa Brysselissä ennen Belgian ja Ruotsin välisen jalkapallon EM-karsintaottelun alkua, uutisoi belgialainen Het Laatse Nieuws.

Lehden mukaan poliisilähteet ovat vahvistaneet kahden Ruotsin kansalaisen kuoleman. Mediatietojen mukaan epäilty pakeni paikalta ampumisen jälkeen eikä häntä ole saatu kiinni.

Ammuskelu tapahtui ennen ottelua noin viiden kilometrin päässä Kuningas Baudouinin stadionista Saincteletten aukiolla. Poliisi on eristänyt alueen, jossa ampuminen tapahtui.

Paikalta kuvatulla videolla näkyy, kuinka oranssiin työtakkiin pukeutunut mies saapuu paikalle skootterilla ja aloittaa kiväärityyppisellä aseella ampumisen ihmisiä kohti rakennuksen ovella. Silminnäkijöiden mukaan useita ihmisiä oli yrittänyt paeta asuinrakennukseen, mutta epäilty ampuja oli seurannut heitä ja avannut uudelleen tulen sisäänkäyntiä kohti.

Toisissa kuvissa taas näkyy, kuinka epäilty pakenee paikalta skootterillaan.

Belgian ja Ruotsin välinen jalkapallon EM-karsintaottelu on keskeytetty ampumisen vuoksi. Belgialaislehti Sudinfon ja uutistoimisto TT:n mukaan pelaajat olivat päättäneet lopettaa ottelun kesken. Sudinfon mukaan ruotsalaispelaajat eivät olleet halunneet enää palata kentälle.

Ottelu oli ollut puoliajalla ja 1–1-tasatilanteessa, kun se keskeytettiin.

Syyttäjä ei spekuloi motiivilla

Belgialaislehti Sudinfon mukaan epäilty oli hyökkäyksen alla julkaissut videon, jossa hän sanoo kuuluvansa äärijärjestö Isisiin. Lehden mukaan epäilty sanoo videolla ampuneensa ihmisiä. Hän sanoo ampuneensa ensin pakettiautoa, jossa ruotsalaisten kerrotaan olleen. Tämän jälkeen hän väittää ampuneensa ainakin yhtä ihmistä.

Ruotsalaisten kuolonuhrien lisäksi lehdellä ei ollut tietoa mahdollisten muiden uhrien terveydentilasta.

Syyttäjänviraston edustajan mukaan tutkinta on aloitettu, mutta hän ei lähtenyt spekuloimaan ampujan motiivilla.

Terrorismitapauksista vastaava syyttäjä tutkii, onko iskulla ollut mahdollisesti terroristista motiivia. Brysselissä on nostettu terrorivalmiustasoa neljännelle eli korkeimmalle mahdolliselle tasolle, kertovat HLN ja Sudinfo.

BNO News kertoo X:ssä (entinen Twitter), että Belgian hallitus järjestää hätäkokouksen ampumisen vuoksi.

Uutista päivitetty kello 23.32: Päivitetty kauttaaltaan sekä lisätty tieto jalkapallon EM-karsintaottelun keskeytymisestä.

Lue myös:

    Uusimmat