Ruotsalaisbändi laulaa Lauri Törnistä: Suomalaisten asenne kiinnostaa

Espoon Leppävaarassa tänään rokkaava ruotsalaisyhtye Sabaton laulaa sotasankari Lauri Törnistä uudella levyllään.

Suomi on tuttu maa perjantaina Kivenlahti Rockissa soittavalle ruotsalaiselle Sabaton-yhtyeelle. Useita kertoja Suomessa esiintyneelle bändille tuttuja ovat myös suomalaiset muusikot, sillä yhtye on kiertänyt maailmaa esimerkiksi Nightwishin kanssa.

Espoon Kivenlahti Rockissa Sabanton lupaa vetää hienon show’n pyrotekniikkoineen.

– Meillä on ollut aina mukavaa Suomessa. Täällä on hyvä tunnelma, ja backstagella on sauna, bändin laulaja Joakim Brodén fiilistelee MTV.fille.

Toukokuussa Heroes-albumin julkaissut yhtye on tyytyväinen albumin menestykseen niin kotimaassaan kuin ulkomailla. Suomalaisten kannalta albumi sisältää mielenkiintoisen yksityiskohdan: Soldiers of 3 Armies kertoo sotasankari Lauri Törnistä.

Sabatonin aiemmasta tuotannosta löytyy kaksi kappaletta Suomen sotahistorista. Kappale Talvisota kertoo nimensä mukaisesti talven 1939-1940 sodasta ja White Death puolestaan samaisessa sodassa tarkka-ampujana toimineesta Simo Häyhästä.

– Suomalainen ”vaikka hävittäisiin, ei antauduta” -mentaliteetti on kiinnostava. Samanlaista asennetta on ollut suomalaisten lisäksi uskoakseni ainoastaan skoteilla ja puolalaisilla, Sabaton-laulaja kertoo innostuen.

Innokkaaksi historianharrastajaksi itseään kuvaileva Brodén on nauttinut Suomen-reissuistaan, vaikkakin suomalaiset eroavatkin länsinaapureistaan jonkin verran.

– Yksi ero suomalaisyleisön edessä soittamisessa on se, että yleisön kanssa on vaikeampi kommunikoida, koska meillä ei ole yhteistä kieltä, laulaja harmittelee.

– Olen huomannut, että ruotsalaisiin verrattuna suomalaisiin on vaikeampi tutustua. Suomalaiset eivät avaudu niin helposti, mutta sitten kun jään saa murrettua, heistä saa hyviä ystäviä.

Festarikeikan jälkeen Joakim Brodén ja muut bändin jäsenet aikovat nauttia Suomen kesästä saunoen ja juoden muutaman oluen. Sabaton matkaa takaisin kotimaahansa jo lauantaina.

– Tällä kertaa emme aio juhlia. Soitamme Sotkamossa heinäkuussa, ja silloin meillä saattaa olla aikaa myös bailaukselle, Brodén virnistää.

Lue myös:

    Uusimmat