Ruotsalainen taksijätti jatkaa ostoksia Suomessa: Inva-Taksi osaksi yhtiötä

Venezuelassa pidätetty kaksi oppositiojohtajaa 1:59

Ruotsalainen taksijätti Cabonline ostaa Inva-Taksi Oy:n, yhtiö kertoo. Inva-Taksi siirtyy ruotsalaisyhtiölle Taxialta.

Taksikauppa on ruotsalaisyhtiölle jo kolmas Suomessa tänä kesänä. Cabonline osti helsinkiläiset Kovasen ja Mankkaan Taksin kesäkuussa.

Cabonlinen on määrä ostaa koko Taxia-konserni vuoden päästä.

Inva-Taksin ja Taxian yhteenlaskettu liikevaihto on Cabonlinen mukaan reilut 10 miljoonaa euroa, josta Inva-Taksin osuus on kaksi miljoonaa. Ne yhdessä työllistävät noin 180 ihmistä.

Nyt toteutuvan kaupan jälkeen Cabonlinella on Suomessa 700 työntekijää ja 270 autoa, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Mitä seuraa kun taksimonopoli puretaan? 7:44

Cabonline haluaa mukaan julkiseen kilpailuun

Cabonline kertoo, että se haluaa uudistaa suomalaista julkista taksiliikennettä.

– Julkisen taksiliikenteen digitaalinen kehitys on Suomessa vielä lapsenkengissä, joten koemme, että meillä on paljon annettavaa esimerkiksi tilausten välityspalvelun digitalisoinnissa. Maakuntauudistus avaa toivottavasti julkisten taksipalveluiden kilpailutusta yhä suuremmille kokonaisuuksille ja uskomme sen tuottavan yhteiskunnan kannalta edullisempia palveluita, Cabonline Finlandin toimitusjohtaja Topi Simola sanoo tiedotteessa.

Inva-Taksin työntekijät jatkavat vanhoina työntekijöinä Cabonlinen palveluksessa. Yhtiö kertoo, että muutos ei näy toistaiseksi asiakkaille mitenkään.

Cabonlinella on Pohjoismaissa noin 6500 taksia ja 3500 kuljettajaa. 

Lue myös:

    Uusimmat