Siilille ei kannata juottaa maitoa vaan ihan tavallista vettä. Ruokakupissa kauppansa tekevät koiran- ja kissanruoat. Kesä on helteitä ja kovia sateita lukuun ottamatta huonoin ajankohta ruokinnalle.
– Siili todellakin tykkää maidosta ja juo sitä, mutta sille ei kannata antaa maitoa, koska siilillä on laktoosi-intoleranssi. Se menee maidosta ripulille, menettää nestettä ja painoa ja taantuu voinniltaan melkoisesti, siilejä aktiivisesti 12 vuoden ajan hoitanut ja Tuula Nyströmin kanssa kirjan Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito kirjoittanut Tiina Kinnunen sanoo.
Siilit itse etsivät luonnosta ravinnokseen muun muassa hyönteisiä sekä hiirien ja rottien poikasia.
– Siinäkin mielessä se on erittäin hyvä asukki hiiriongelmista kärsiviin lähiöihin.
Ihminen voi syöttää siilille kissojen ja koirien purkkiruokaa.
– Mieluiten kissojen, koska niissä proteiinimäärä on yleensä korkeampi kuin koirien ruoissa. Jotkut siilit eivät kuitenkaan tykkää yhtään esimerkiksi kalasta, ja monet kissanruoat ovat kalapohjaisia. Eli vähän kannattaa katsoa, mikä näyttää maistuvan. Voi sanoa, että mitä proteiinipitoisempi kissan- tai koiranruoka, sen parempi.
– Määrällisesti ruokaa voi antaa niin paljon kuin siili vain syö. Se kyllä itse tietää, milloin lopettaa.
Siilille voi tarjota myös lihaa ja kypsää kananmunaa, mutta tällaisen ihmisten kotiruoan tulee olla mausteetonta ja hyvin vähäsuolaista.



