Ruohonleikkuri kaatui työntekijän päälle, seurakuntaa syytetään kuolemasta – syyttäjä: esimiehet eivät puuttuneet, vaikka laitetta käytettiin vaarallisesti

Ikaalisten seurakunnan talouspäällikköä ja puutarhuria syytetään Pirkanmaan käräjäoikeudessa työntekijän kuolemantapauksesta.

Seurakunnan kausityöntekijä oli hautausmaalla ajamassa päältä ajettavalla, peräkärryllisellä ruohonleikkurilla rinteessä, kun se kaatui. Työntekijä jäi leikkurin alle puristuksiin ja kuoli. Onnettomuus sattui viime vuoden syyskuussa.

Syyttäjän mukaan kaksikko aiheutti työntekijän kuoleman huolimattomuudellaan ja laiminlöi muun muassa työntekijälle annettavan opetuksen ja ohjauksen sekä työturvallisuusmääräysten noudattamisen valvonnan.

Syyttäjä: Ruohonleikkurin jarrut epäkunnossa

Syyttäjän mukaan työntekijän käyttämän ruohonleikkurin jarrut olivat epäkunnossa, eikä laitteessa ollut turvakaarta tai muuta vastaavaa ominaisuutta, joka suojaisi henkilöä laitteen kaatuessa hänen yllensä.

Syyttäjä sanoo myös, ettei työntekijää oltu perehdytetty asianmukaisesti laitteen käyttöön, ja sillä ajettiin muun muassa rinteessä pitkittäissuunnassa, mikä aiheuttaa kaatumisvaaran sivusuuntaan.

Syyttäjä vaatii talouspäällikölle ja puutarhurille ankaraa sakkorangaistusta työturvallisuusrikoksesta, kuolemantuottamuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Ikaalisen seurakunnalle vaaditaan lisäksi 14 000 euron yhteisösakkoa työturvallisuusrikoksesta.

Lue myös:

    Uusimmat