Traaginen onnettomuus katkaisi 27 vuotta sitten nuoren parin yhteisiltä unelmilta siivet. Eija ryhtyi vain 23-vuotiaana pahasti vammautuneen kihlattunsa omaishoitajaksi. Kaksikon rakkaus on kestänyt koettelemuksista huolimatta jo kolme vuosikymmentä.
Eija Harsia oli nuori 19-vuotias nainen tavatessaan vuotta nuoremman Jyrkin. Kaksikon välillä tapahtui kuuluisa klikkaus.
− Kolme vuotta tapaamisemme jälkeen menimme kihloihin, muutimme yhteen ja ryhdyimme rakentamaan omaa taloa, Eija muistelee.
Nuoripari haaveili häistä ja lapsista. Eräs ilta vuoden 1983 syksyllä muutti kertarysäyksellä kaksikon tulevaisuuden suunnan.
Eija ja Jyrki olivat viettäneet iltaa ystäviensä juhlissa. Jyrkin mieltä painoi koko illan henkilökohtainen murhe. Pariskunta ehti palata kotiin, kun Jyrki päätti lähteä yöllä vielä ulos.
Aamulla koko yön huolestuneena valvonut Eija havahtui puhelimen pirinään. Sanat langan toisessa päässä pysäyttivät.
− Poliisi ilmoitti, että mieheni oli löydetty junaraiteen vierestä koomaan vaipuneena, täysin hengettömänä.
Hengenlähdön rajamailla
Sairaalassa Eija kohtasi kauhean näyn. Jyrki makasi hengityskoneessa verisenä ja ruhjoutuneena. Tapahtumien kulku alkoi valjeta. Jyrki oli pyrkinyt yöllä junaradan toiselle puolelle kiskojen poikki − kohtalokkain seurauksin.

