Rukan maailmancup kisataan tyhjien katsomoiden edessä – "Olemme todella pahoillamme"

Pohjoismaisten hiihtolajien maailmancup Kuusamon Rukalla järjestetään marraskuun lopussa koronavirusepidemian takia ilman yleisöä. Cup järjestetään 27.–29. marraskuuta.

Ruka Nordic -tapahtumaan ei myydä pääsylippuja stadion- ja kilpailualueelle.

– Punnitsimme hallituksessa hyvin tarkkaan asiaa ja huolellisen harkinnan jälkeen päädyimme tähän ratkaisuun, joka on mielestämme järkevin sekä yleisön että urheilijoiden kannalta. Päätös on linjassa tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon kanssa käymiemme keskustelujen ja häneltä saamiemme kommenttien kanssa, kertoo tiedotteessa Kuusamon Erä-Veikkojen hallituksen puheenjohtaja Matti Heikkilä.

FIS vahvistaa kalenterin syys-lokakuussa

Rukalla on tarkoitus kilpailla kolmena päivänä maastohiihdon ja yhdistetyn maailmancupia ja kahtena päivänä mäkihypyn maailmancupia.

– Olemme todella pahoillamme, että emme pysty tänä vuonna tarjoamaan hiihtolajien faneille upeaa tapahtumakokemusta paikan päällä. Tällä päätöksellä pystymme hallitsemaan ihmismäärää tapahtumassa ja pyrimme parhaamme mukaan tarjoamaan mahdollisimman turvalliset olosuhteet joukkueille, jotka kilpailevat Rukalla, Ruka Nordicin pääsihteeri Seppo Linjakumpu kommentoi.

Päätös tehtiin tiiviissä keskusteluyhteydessä Hiihtoliiton ja Kansainvälisen hiihtoliitto FIS:n kanssa.Poikkeuksellisen tilanteen takia FIS tarkastelee yksittäisen tapahtuman järjestämistä vielä 30 vuorokautta ennen tapahtumaa. FIS vahvistaa tapahtumakalenterin syys-lokakuun vaihteessa viikolla 40.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja