Himos tänään auki surullisesta onnettomuudesta huolimatta – laskettelua hoidettujen rinteiden ulkopuolella mahdotonta valvoa: "Puutumme mahdollisuuksien mukaan"

15-vuotias poika menehtyi lauantaina laskettelukeskus Himoksella Jämsässä. Onnettomuus sattui hoidettujen rinnealueiden ulkopuolella.

laskettelutoiminta jatkuu tänään normaalisti, kertoo Himos-Yhtiöiden toimitusjohtaja Elsi Ojala. Hän perustelee päätöstä sillä, että onnettomuus tapahtui selkeästi rinnealueen ulkopuolella.

– Hoidetut rinnealueet ja niiden hoitaminen kuuluvat hiihtokeskuksen vastuuseen. Rinnealueiden ulkopuolella tapahtuva toiminta on pois meidän vastuusta, Ojala sanoo.

Onnettomuus tapahtui Pohjoisrinteiden läheisyydessä lauantaina. Se ei vaikuttanut tapahtumahetkellä rinnetoimintaan. Ilta-Sanomien tietojen mukaan tapaturma sattui pojan rippileirin ensimmäisenä päivänä.

Ensimmäisenä paikalle hälytettiin laskettelukeskus Himoksen omat ensiaputyöntekijät, jotka soittivat onnettomuuspaikalle saavuttuaan hätäkeskukseen.

"Isommat haaverit ovat todella harvinaisia"

Ojalan mukaan vakavia onnettomuuksia sattuu sekä hoidettujen rinnealueiden ulkopuolella että sisäpuolella. Hän kuitenkin korostaa, että ne ovat todella harvinaisia.

– Tällaiset onnettomuudet ovat äärimmäisen harvinaisia. Suurin osa on rinteessä kaatumisen seurauksena tulleita pieniä nyrjähdyksiä ja venähdyksiä. Isommat haaverit ovat todella harvinaisia, Ojala summaa.

Hän kertoo, että suurimman riskin hoidettujen rinnealueiden ulkopuolella laskettelussa muodostaa huono näkyvyys. Lumipeite saattaa kätkeä alleen yllättäviä esteitä, kuten puita, kantoja ja maastonmuotoja. Hoidetuissa rinteissä vaaranpaikat otetaan huomioon kunnostuksessa ja merkataan tarvittaessa.

Ojalan mukaan hoidettujen rinteiden ulkopuolella laskettelua on kuitenkin mahdotonta valvoa. Laskettelijoita pyritään kuitenkin valistamaan ja ohjeistamaan.

– Myös me puutumme siihen mahdollisuuksien mukaan, Ojala toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat