Rovion Levoranta: Pelialalla kannustetaan kaveria

"Pelkästään pelialan varaan Suomen tulevaisuutta ei voi laskea" 9:00

Pelialalla menee Suomessa hyvin. Viimeisimpänä uutisena se, että peliyhtiö Rovio on listautumassa Helsingin pörssin päälistalle.

Toimitusjohta, analyytikko Mikael Rautanen Inderesistä sanoo Huomenta Suomen haastattelussa, että Suomeen on lyhyessä ajassa syntynyt toimiala, jonka toiminta on globaalisti tunnustettua.

– Pelialan hinta on maailmanlaajuisesti noin 100 miljardia, Rautanen sanoo.

Rovion Toimitusjohtaja Kati Levoranta sanoo, että Suomessa on hyvä olla peliyhtiö. Levorannan mukaan Rovio on hyvin suomalainen yhtiö ja esimerkiksi pääkonttori pysyy tiukasti Espoossa.

– Koska Suomessa on paljon pelialan ihmisiä, iloitaan toisten menestyksestä. Toisten menestys ei ole meiltä pois, Levoranta sanoo.

Mikael Rautasen mukaan pelimarkkinoilla erottuvat yritykset, joilla on jokin keskeinen kilpailuetu. Roviolla se on brändi, toisilla se voi olla esimerkiksi teknologista osaamista.

Rautasen mukaan peliala tuottaa globaalisti suuriakin voittoja yrityksille, mutta esimerkiksi kotimaan työllisyyteen se ei vaikuta niin paljoa kuin monien muiden alojen menestys.

– Peliyhtiöiden menestys leviää globaalisti hyvin pienillä resursseilla. Menestys tuottaa globaalisti ja tuo rahaa.

Rautanen kuitenkin muistuttaa, että pelkästään pelialan varaan ei Suomen tulevaisuutta voi rakentaa.

Lue myös:

    Uusimmat