Rotenbergilla isot haaveet Jokereille: Sama taso kuin SKA:ssa

Gennadi Timtshenko, Hjallis Harkimo ja Roman Rotenberg
Gennadi Timtshenko, Hjallis Harkimo ja Roman RotenbergLehtikuva
Julkaistu 19.09.2013 14:46(Päivitetty 19.09.2013 14:47)

Kimmo Porttila, Matti Nyrhinen

Jääkiekkoseura Jokereiden kotihalli Hartwall Areena myytiin kesällä venäläisomistukseen. Omistajiin kuuluu KHL-seura SKA Pietarin varatoimitusjohtaja, suomalais-venäläinen Roman Rotenberg. Hän aikoo tehdä Helsingissä saman kuin Pietarissa.

SKA on yksi tunnetuimmista NHL:n ulkopuolisista jääkiekkojoukkueista. Tällä hetkellä joukkue porskuttaa tappiottomana KHL:ssä. Rotenberg ei puhu muodossa "jos Jokerit liittyy...", vaan hän puhuu ajasta, "kun Jokerit liittyy ensi kaudella KHL:ään". Tavoitteet ovat korkealla.

– Haluaisin tuoda Suomeen sen, mitä esimerkiksi täällä Pietarissa tapahtui. Olemme tällä hetkellä ehkä Euroopan parhaiten tienaava joukkue. Minusta tuntuu, että sama on mahdollista Suomessa. Kaksi vuotta sitten Pietarissa oli keskimääräinen katsojaluku noin 6 000. Tällä hetkellä se on 12 500, joka pelissä, SKA:n varatoimitusjohtaja Rotenberg sanoo MTV3:lle.

Rotenberg sanoo, että SKA jatkaa koko ajan kasvamistaan ja hän haluaa luoda tuotteesta entistä paremman. Kansainväliset sponsorit ovat kiinnostuneita SKA:sta. Hänen mielestään Jokereiden liittyminen KHL:ään on myös suomalaiselle huippu-urheilulle iso mahdollisuus.

– Minusta tämä on paras suunta huippu-urheilun kehittämiselle. Nyt Suomessa nähdään täysin eri tuote. Kyseessä on täysin eri jääkiekko kuin Suomessa, Rotenberg sanoo ja muistuttaa, että asia vaikuttaa myös toisinpäin.

– Suomi on yksi suurimpia jääkiekkomaita. Monien venäläisten pitäisi ottaa Suomesta mallia. Aiommekin katsoa siitä mallia, miten esimerkiksi junioritoiminta Jokereissa toimii, koska se toimii erinomaisesti. Suomi on monessa asiassa parempi kuin monet KHL-joukkueet, Rotenberg sanoo.

Koko KHL:ää kehitettävä

Rotenberg kertoi MTV3:lle, että hallin omistajat aikovat käyttää kesällä sovitun optionsa ostaa Jokereista 49 prosenttia. Tässä kohtaa heidän suurin mielenkiintonsa liittyy kuitenkin hallin kehittämiseen. Pietarissa SKA on kotihallissaan vuokralla.

– Siksi tähän on lähdetty mukaan. Areenabisneksessä on erinomainen tilaisuus yhtiöllemme. Haluamme holding-yhtiön, jossa on monia halleja ympäri Eurooppaa. Se on päätavoite. Koska Hartwall on voitollinen, lähdemme kehittämään sitä. Aiomme saada parempia konsertteja ja parempaa viihdettä, hallissa on paljon vapaita päiviä. Samalla mietimme myös ensi kautta, Rotenberg valottaa.

Rotenberg on ylpeä siitä, mitä SKA:ssa on tapahtunut parin vuoden aikana. Paikalle saapuville katsojille halutaan tarjota parasta mahdollista palvelua. Sama pätee televisioon. He ovat itse avustaneet paikallista tv-yhtiötä muun muassa kameroiden kanssa, jotta katsojille saadaan ensiluokkaista lähetystä.

– Ei ihmisiä voi pakottaa katsomaan huonoa tuotetta. Tämä on parasta, mitä on Euroopassa. Meillä on täällä 24 kameraa, saamme samanlaisen lähetyksen kuin NHL:ssä.

Rotenbergin mielestä KHL voi kuroa eron NHL:ään kiinni. Se vaatii kuitenkin ponnisteluja etenkin jään ulkopuolella.

– Se, mitä puuttuu, on infrastruktuuri. Pietarissa on hieno halli, mutta kaikilla ei ole yhtä isoa hallia. KHL kehittyy isoin askelin, tämä on vasta sarjan kuudes vuosi. Esimerkiksi SKA oli vuonna 2008 aivan eri kuin tänään, Rotenberg muistuttaa.

– Nyt seura on maailmanluokkaa. Jokainen, joka on katsonut NHL:ää, voi tulla tänne ja huomata, että monessa asiassa ei olla ainakaan huonompia. Meillä ei ole 22 000 ihmistä vetävää hallia kuin Montrealissa, mutta kun menee aikaa, niin ehkä meilläkin on samanlainen, hän haaveilee.

Venäläistahot aikovat Jokerien suuromistajiksi

Tuoreimmat aiheesta

Jokerit