Romaniassa satsataan katukoiriin yhtä paljon kuin vanhusten hoitoon

Eteläisen Romanian kaduilla elävien koirien kohtalo puhuttaa ja koskettaa eläinystäviä ympäri maailman.

Kuvat julkisin varoin ylläpidetyissä tarhoissa nääntyneistä koirista ovat levinneet laajasti netissä, eikä esimerkiksi Giurgiun kaupungin pormestari Nicolae Barbu ole säästynyt suorilta henkilökohtaisilta hyökkäyksiltä.

Barbun Facebook-sivu on täyttynyt syytöksistä, joissa pormestaria haukutaan julmaksi tappajaksi. Barbun mukaan hänen äänestäjänsä haluavat eroon koirista. Ne vaikuttavat haitallisesti kaupungin imagoon, häiritsevät liikennettä ja pelottavat ihmisiä.

– Viime vuonna meillä oli viisi katukoirien aiheuttamaa purematapausta. Koska paikallinen sairaala ei kykene hoitamaan koiranpuremia, loukkaantuneiden ihmisten pitää matkustaa kahden tunnin matka Bukarestiin saamaan hoitoa. Se on kallista, selittää Barbu.

Yli 60 prosentin äänisaaliilla kahdeksan kuukautta sitten tehtäväänsä valitun pormestarin suunnitelmaan kuuluu uuden suuren koiratarhan rakentaminen kaupungin laidalle. 1500-paikkaisen tarhan rakennusbudjetti on 200 000 euroa. Se vastaa suuruudeltaan rahasummaa, jota Barbu on kaavaillut vanhusten hoitoon.

– Katukoiraongelma on yksinkertaisesti ratkaistava, Barbu sanoo ja vakuuttaa, että koirien tähän saakka jatkunut brutaali pyydystäminen tulee loppumaan.

– Rankkurit ja koiratarhojen henkilökunta tullaan jatkossa kouluttamaan tehtäviinsä, hän lupaa.

Tappotarhasta karanteenitarha

Nykyinen, tappotarhana tunnettu koiratarha saa jatkaa toimintaansa väliaikaisena karanteenitarhana. Sieltä koirat siirtyisivät eläinlääkärin tarkastuksen, rokotusten ja sterilisoinnin jälkeen uuteen isoon tarhaan – loppuiäkseen.

Avukseen massiiviseen katujen puhdistusoperaatioon pormestari Barbu on valjastanut Saksaan rekisteröidyn vapaaehtoisjärjestön.

Jättiläistarhan kulurakenne on tarkoitus jakaa Giurgiun kaupungin ja lahjoitusvaroin toimivan yhdistyksen kesken. Barbu ei puolla koirien lopettamista, joten koiria odottaa elinikäinen häkki. Saksalaiset pyrkivät kuitenkin ratkaisemaan koirien kohtalon toisin.

– Emme halua, että yksikään koira elää pienessä häkissä yhtään kauemmin kuin on pakko. Tulemme neuvottelemaan pormestarin kanssa ison koirapuiston rakentamisesta, sellaisesta turva-alueesta, jossa koirat voisivat elää vapaina, selittää Ein Bisschen Wärmen nimisen järjestön puheenjohtaja Markus Gärtner.

Paikalliset eläinsuojelijat suhtautuvat pormestarinsa puheisiin skeptisesti. Poliitikkojen lupauksiin on totuttu, mutta niiden lunastamista on usein saatu jäädä odottamaan. Osa muistaa pormestarin puhuneen toisin vaalikampanjansa aikana.

– Äänestin Barbua, koska hän lupasi steriloida katukoirat ja palauttaa ne sen jälkeen kadulle. Tarhoilla olot ovat kaikkien eläinsuojelulakien vastaiset, koirat kuolevat sinne, uuden tarhan rakennussuunnitelmasta hätääntynyt torikauppias kertoo.

Barbu vakuuttaa vilpittömyyttään ja sanoo haluavansa toimia avoimesti, äänestäjiensä toiveita toteuttaen. Hän kieltää muuttaneensa mielipidettään katukoirien suhteen pormestariksi tultuaan.

– Byrokratia toimii hitaasti, mutta pyydän, antakaa minulle aikaa. Maaliskuusta lähtien koirien asiat ovat toisin.

Lue myös:

    Uusimmat