Rock-tähti katosi 23 vuotta sitten, jäljelle jäi vain hylätty auto – auttaako uusi johtolanka mysteerin selviämisessä?

Manic Street Preachersin kitaristi ja sanoittaja Richey Edwards katosi helmikuussa 1995. Edwards julistettiin kuolleeksi vuonna 2008, mutta miehen kohtalo on edelleen yksi rock-historian suurista mysteereistä.

Walesilaisyhtye Manic Street Preachersin kitaristi Richey Edwards katosi vuonna 1995. Edwards oli kadotessaan 27-vuotias.

Edwards katosi 1. helmikuuta 1995, samana päivänä kuin hänen piti lähteä promokiertueelle Yhdysvaltoihin yhtyeen laulaja-kitaristi James Dean Bradfieldin kanssa. Kitaristi kirjautui ulos samana päivänä hotellista Lontoossa.

Edwardsin hylätyksi ilmoitettu auto löytyi 17. helmikuuta 1995 Gloucestershiren kunnassa sijaitsevan Severn Bridgen läheltä. Miehen uskottiin hypänneen tunnettuna itsemurhapaikkana tunnetulta sillalta.

Richey Edwards julistettiin kuolleeksi marraskuussa 2008.

Edwardsin sisko Rachel kertoi Wales This Week: The Left Behind -tv-ohjelmassa perheen saaneen uuden vihjeen Richeyn katoamisesta, uutisoivat brittimediat, muun muassa The Sun.

Uuden tiedon mukaan Richey Edwards ei ajanutkaan Severn Bridgen yli iltapäivällä kolmen maissa, vaan aamuyöllä.

– Viranomaisten ja tietullin mukaan Richey ajoi sillan yli iltapäivällä kello 14.55. Uskoimme, että hän oli kirjautunut lontoolaisesta hotellista kahdeksan tuntia aikaisemmin, Rachel Edwards sanoo ohjelmassa.

– Uuden tiedon mukaan tietullin kirjaama aika olikin 2.55 yöllä.


Tietullin käyttämä kello olikin uusien tietojen mukaan 12 tunnin kellon (järjestelmä, jossa kellonaikoja 1–12 käytetään sekä aamu- että iltapäivän tunneista) sijaan 24 tunnin kello. Eli kellonaika 2.55, jolloin kitaristi ylitti Severn Bridgen, olikin yötä eikä iltapäivää, kuten on aiemmin luultu.

Richey Edwardsin liikkeistä tuota hetkeä edeltäneiltä tunneilta ei ole mitään tietoa.

– Etsimme ihmisiä, jotka ovat olleet alueella tuohon aikaan. Toivomme pystyvämme laatimaan uuden aikajanan, joka muuttaa kaiken. Tapahtumia on tutkittava uudelleen, sisko sanoo.

Poliisi kertoo brittilehdelle viranomaisten tutkivan edelleen Richey Edwardsin katoamista ja ottavan huomioon uudet tiedot.

Manic Street Preachersin kolmella ensimmäisellä albumilla (Generation Terrorists, 1992, Gold Against the Soul, 1993, ja The Holy Bible, 1994) kitaraa soittaneesta ja yhtyeen Edwardsista on katoamisen jälkeen saatu silminnäkijähavaintoja ympäri maailmaa, mutta niiden todenperäisyyttä ei ole pystyttä vahvistamaan.

Kitaristi kärsi vakavasta masennuksesta. Edwardsin katoamista on pidetty usein itsemurhana.

Lue myös:

    Uusimmat