Robert Kubican vakavan onnettomuuden seuraus: ajaa lähestulkoon vasenkätisesti

Williamsin testikuljettajana toimiva Robert Kubica sanoo, että hän ajaa F1-autoa 70-prosenttisesti vasenkätisesti ja vain 30 prosenttia oikealla kädellä. Asia on seurausta Kubican vuoden 2011 onnettomuudesta.

Kubican F1-ura katkesi dramaattisesti alkuvuodesta 2011 hänen menetettyään rallionnettomuudessa melkein kätensä. Tällä kaudella Kubica on toiminut Williamsin testi- ja varakuljettajana Sergei Sirotkinin ja Lance Strollin tuodessa tallille enemmän rahaa.

Kubica kertoo, että vakavan rallionnettomuuden jälkeen hänen vasen kätensä on kehittynyt vahvemmaksi kuin oikea käsi.

– Monta vuotta sitten, kun aloin tehdä simulaattoreilla testejä, kysyin lääkäreiltä, onko mahdollista, että vasen käteni on herkempi ja tarkempi, Kubica kertoo Motorsportille.

– Viime vuonna käsiäni tutkittiin runsaasti, ja tulos oli, että vasemman käteni tarkkuus, nopeus ja voima olivat vähintään 35 prosenttia parempia, mitä lääkärit olivat ikinä nähneet.

– Jollain tavalla keho mukautuu todellisuuteen. Jos olet kaksikätinen ja terve, ei sinun tarvitse olla niin tarkka toisella kädelläsi.

– Tämän seurauksena ajaessani olen jotakuinkin 70-prosenttisesti vasenkätinen ja vain 30-prosenttisesti oikeakätinen. Jos yrittäisin käyttää tasaisesti molempia käsiäni, kuten aiemmin, en onnistuisi, puolalainen kertoo.

Kubica sanoo, että ajaminen tällä tyylillä sujuu häneltä luonnollisesti, eikä se ole riskialtista.

Heinäkuussa Kubica ilmaisi tahtonsa palata ensi kaudella takaisin F1-kuljettajaksi kahdeksan vuoden tauon jälkeen.

Lähde: Motorsport. 

Katso myös C Moren studion analyysi Kubican paluumahdollisuuksista kesältä 2017:


Lue myös:

    Uusimmat