RKP:n suututti viimeksi viina vuonna 1932 – puolueen historian toinen välikysymys pui koulutusta

RKP on ollut välikysymyksessä aloitteentekijänä vasta kaksi kertaa. Vuonna 1932 puolueen sai toimimaan viina, tällä kertaa koulutus.

Oppositiopuolueet vihreät ja RKP ilmoittivat tiistaina valmistelevansa yhteistä välikysymystä hallituksen koulutuspolitiikasta ja suomalaisen osaamisen tulevaisuudesta. Myös SDP ja vasemmistoliitto ilmoittivat olevansa välikysymyksessä mukana

Samassa tilanteessa – välikysymyksen ensimmäisenä allekirjoittajana – RKP oli edellisen kerran vuonna 1932. Erik von Frenckellin välikysymys koski Alkon hinnoittelua. Siinä soimattiin mietojen alkoholijuomien kalleutta. Allekirjoittaneiden mielestä miedot alkoholijuomat olisi pitänyt hinnoitella kansanterveydellisistä syistä suhteellisesti halvemmiksi kuin väkevät viinat.

– Vitsinä voisi sanoa, että kansan asialla oltiin silloin ja ollaan nytkin. Nyt toki ei ole vitsi kyseessä vaan koulutus on meille hyvin tärkeä asia, Haglund korostaa.

RKP:n on ollut mukana 50 eri hallituksessa ja oppositiossa vain harvoin. Vuosina 1979–2015 puolue istui jokaisessa hallituksessa, kunnes jäi ulkopuolelle viime vuonna. 

"Oppositio-hallitus-vääntö hupaisaa seurattavaa"

MTV:n politiikan toimituksen päällikkö Timo Haapalan mukaan RKP on saanut oppositiossa voimansa lähinnä perussuomalaisten haastamisesta.

– Jos RKP olisi hallituksessa, se noudattaisi täsmälleen valittua linjaa. Ajoittain RKP:n oppositiolinja on ollut koomista seurattavaa.

Haglund ei niele Haapalan kritiikkiä.

– Toki olemme haastaneet perussuomalaisiakin, mutta se ei ole ollut mitenkään erityisesti ohjelmassamme. Satumme vain olemaan monesta asiasta eri mieltä heidän kanssaan.

– Oppositiopolitiikkamme muodostuu siitä, että annamme vaihtoehtoja hallituksen valitsemalle talouspolitiikalle. Haluamme myös osoittaa, että säästää voi ilman koulutusleikkauksia.

– Olemme tyytymättömiä koulutuspolitiikkaan ja välikysymyksellä laitamme hallituksen perustelemaan päätöstä, Haglund lisää.

Haapalan mielestä oppositio-hallitus-vääntö on välillä hupaisaa seurattavaa. Hänen esimerkkinsä tulee menneiltä vuosilta.

– Aina, kun bensan hinta nousi, oppositiossa alettiin vaatia bensaveron alentamista. Edellisessä hallituksessa sama puolue oli tehnyt korotuspäätöksen. Tämä leikki loppui, kun tuli internet ja laiskat toimittajat saivat entistä helpommin tarkistettua vanhat puheet.

– Kolmesta suuresta puolueesta yksi on vuorollaan oppositiossa. Se näkyy tässä koulutuskeskustelussakin. SDP on tekemässä välikysymystä ja haukkuu kokoomusta sekä hallitusta. SDP oli kuitenkin itse leikkaamassa koulutuksesta edellisessä hallituksessa, Haapala analysoi.

RKP, vihreät, vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit jättävät välikysymyksen korkeakoulu- ja opintotukileikkauksista perjantaina 18. maaliskuuta.

Lue myös:

    Uusimmat