RKP:n puoluehallitus kokoontui tänään puimaan hallituksen tilannetta.
RKP julkaisi kokouksen jälkeen niukkasanaisen tiedotteen, jonka mukaan "tilanne on ennallaan".
– Kokouksen tarkoituksena oli antaa puoluehallitukselle tilannekatsaus, jotta se ei olisi riippuvainen median raportoinnista, puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kertoo tiedotteessa.
Kokouksessa ei tehty päätöksiä. RKP julkaisi jo viime perjantaina tiedotteen, jossa RKP:n eduskuntaryhmä ilmaisi olevansa "erittäin huolissaan hallituksen toimintakyvystä", ja kertoi jatkavansa keskusteluja.
– Puoluehallitus yhtyy eduskuntaryhmän viime viikolla esittämään kannanottoon ja toteaa, että tilanne on edelleen ennallaan. Keskusteluja jatketaan hallituksen puheenjohtajanelikossa, Henriksson sanoo tiedotteessa.
RKP on ollut huolissaan muun muassa siitä, onko valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) käytännössä sitoutunut nollatoleranssiin rasismia vastaan, ja oliko hänen aiempi anteeksipyyntönsä aito. Purra itse on vakuuttanut anteeksipyyntönsä olleen aito, ja on irtisanoutunut rasismista.
Uusimmat
-
06:45
Presidentti ja pääministeri vastakkain Liettuan vaaleissa
-
06:41
Leijonien luottomieheen kohdistettiin törkeä teko – ei ole kokenut vastaavaa urallaan: "Tosi vaarallinen"
-
06:29
Tästä syystä lentokoneessa tulee käyttää turvavyötä koko ajan istuessa
-
06:29
Laillisuusvalvoja jyrähtää: Sairaalassa iäkkäitä potilaita, jotka eivät pääse ulos kuukausiin
-
06:28
Floridalle jättimäinen voitto: Aleksander Barkov iski ratkaisun näyttävällä tavalla
-
06:12
Suomalaisten ahdinko lisääntyy: Apua hakevia asuntovelallisia on entistä enemmän
-
06:06
Microsoft tekee jättisijoituksen Ranskaan
-
06:01
Ex-kiekkotähden puhelimeen kilahti viesti, joka poiki satumaiset voitot – "Onko nyt se päivä mistä puhuttiin?"
-
05:59
Blinken varoittaa: Laaja hyökkäys Rafahiin ei kukistaisi Hamasia
-
05:50
Pöllönpoikaset joutuivat elämänsä kiipeliin historiallisessa kartanossa – seurasi hurja pelastusoperaatio
-
05:45
Koulurakennuksessa tulipalo Kempeleessä – poliisi epäilee tuhopolttoa
-
05:36
Yksityisellä opetusalalla alkaa lakko
-
05:32
Kemiallisia palovammoja ja kuristamista – miestä syytetään kidutustyyppisestä murhasta Oulussa
-
05:18
USU: Väärinkäytösepäilyjen määrä Puolustusvoimissa kaksinkertaistui
-
05:07
Putin esittää: Shoigu Venäjän turvallisuusneuvoston johtoon
-
05:00
MT-kysely: Vornasen ampumatapauksella vaikutusta monien äänestyskäyttäytymiseen
-
02:00
Työvoimapula riivaa hyvinvointialueita – oleellisista osaajista kova pula
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:53
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:48
Sensaatio mureni karulla tavalla Leijonien lohkossa – Tre Kronor -vahdin imuroinnille iso reaktio
-
Lataa lisää