Hallituksen johtonelikko kutsuttu koolle tänään – RKP ei ole hyväksynyt kompromissia hallituksen rasisminvastaisesta tiedonannosta
RKP on aiemmin kytkenyt hallitusyhteistyön jatkamisen siihen, onko tiedonanto tarpeeksi konkreettinen.
Hallituksen on tarkoitus käsitellä rasisminvastaista tiedonantoa torstaina valtioneuvoston yleisistunnossa, selviää valtioneuvoston yleisistunnon asialistasta. STT:n lähteen mukaan muut hallituspuolueet paitsi RKP hyväksyivät kompromissin tiedonannosta jo tiistaina, mutta RKP ei näin tehnyt.
Tämä ajoi tiedonannon valmistumisen pattitilanteeseen. Nelikko eli hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat tiettävästi tapaamassa vielä tänään asian tiimoilta, STT:lle kerrotaan.
Toinen lähde kertoo, että käsitykset esimerkiksi vihapuheeseen liittyen hiertävät RKP:n ja perussuomalaisten välillä. Yksi lähde puolestaan sanoo, että tilanne näyttää hyvältä.
Hallitus nimitti kesällä työryhmän valmistelemaan tiedonantoa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Rasismikohu koetellut hallitusta
Hallitus on kärvistellyt koko kesän erilaisissa rasismikohuissa, ja tiedonanto saikin kimmokkeen tästä keskustelusta.
RKP on aiemmin kytkenyt hallitusyhteistyön jatkamisen mahdollisuuden siihen, että yhdessä hallituspuolueiden kesken laadittava tiedonanto riittävällä tavalla osoittaa, että Suomessa ei millään tavalla missään muodossa hyväksytä rasismia.
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson oli tiistaina RKP:n kesäkokouksessa luottavainen sen suhteen, että tiedonanto valmistuu ajoissa, jotta hallitus voi hyväksyä sen torstaina.
– Kyllä varmasti on edellytyksiä vielä sille, hän sanoi.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi aiemmin kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksessa, että hallituksen on tarkoitus täydentää tiedonantoa toimenpideohjelmalla, joka tuo lisää konkretiaa tiedonantoon.
– Huolehdimme resursseista toimien toteuttamiseen. Varmistamme, että yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys ovat osa tämän hallituksen poliittista agendaa koko vaalikauden, Orpo sanoi.
Uusimmat
-
00:55
Sveitsin NHL-supertähti näki Mikael Granlundin karun teon läheltä – "Hän ei ole törkypelaaja, mutta"
-
00:30
Jukka Jalonen tuomitsi Mikael Granlundin törkytempun – "Jos vitosen saa, niin…"
-
00:27
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:24
Leijonien puolivälierän aika varmistui – näin MM-kisat jatkuvat
-
00:01
Sote-kustannuksista voi säästää lähes kaksi miljardia vuodessa yhdellä keinolla, arvioi Sitra
-
23:42
Mikael Granlund pimahti! Ulosajo tästä törkytempusta – Leijonat hävisi Sveitsille MM-jäällä
-
23:41
Leijonat vaisulla esityksellä MM-puolivälieriin – näin MM-lohkovaiheen päättänyt Sveitsi-ottelu eteni
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen: Ero
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
Lataa lisää