Rion turvattomat favelat houkuttelevat sambaturisteja – riski joutua keskelle aseellista yhteenottoa on todellinen

Huomenna käynnistyvät Rion de Janeiron karnevaalit houkuttelevat tuhansia turisteja. Ulkomaiset matkailijat eri puolilta maailmaa ovat löytäneet tiensä myös kaupungin rinteillä oleviin köyhien asuinalueisiin faveloihin, huolimatta Rion turvattomasta maineesta.

Jalkapallon vuoden 2014 MM-kisojen ja Rion vuoden 2016 olympialaisten myötä mielikuvia faveloista haluttiin pehmentää. Pohjoisamerikkalaiset ja eurooppalaiset turistit uskaltautuivatkin rentoihin majapaikkoihin, kaduilla oli paikallisten grillijuhlia, musiikki soi kovalla.

Rion turvallisuusviranomaiset käynnistivät kymmenen vuotta sitten niin kutsutun UPP-projektin, jolla haluttiin rauhoittaa väkivaltaiset, huumekaupan kyllästämät favelat.

"Rauhoittamisprojekti" ei onnistunut

Myös huumeparonit määräsivät tarvittaessa kovin ottein, että ulkopuolisten siviilien annetaan olla rauhassa. Vaäkivalta haittasi huumekauppaa ja turistien rahavirtoja. 

UPP-ohjelma onnistui osittain, mutta tilanne "rauhoitetuissakin" faveloissa on luisunut jälleen vaikeaksi, ja viime kuukausina tilanne on kärjistynyt entisestään.

Turisti voi yhä vierailla favelassa, mutta Rion turismista vastaava kunnallinen Riotur kehottaa, että käynnit tapahtuvat turismiministeriön rekisteröimien paikallisten oppaiden kanssa, kertoo espanjalainen La Vanguardia -lehti.

Näiden oppaiden kanssa käynti on turvallista ja samalla saa tietoa oloista faveloissa, mutta kannattaa aina seurata uutisia "koska, kuten joka maassa, väkivaltaisuuksia voi sattua", turistiviranomaiset sanovat lehdelle.

Suurin vaara ammuskelu, ei ryöstö

Suurin vaara ei ole tulla ryöstetyksi, vaan joutua sattumalta keskelle rikollisten ja poliisin yhteenottoa. Joitakin kuukausia sitten espanjalainen turisti menehtyi poliisin harhaluotiin.

Alun perin luvattomasti rakennetuissa, ilman kaupungin virallista infrastruktuuria olevissa faveloissa asuu puolisentoista miljoonaa ihmistä.

Olosuhteet faveloissa vaihtelevat, ja vaikka niissä asuu paljon maaseudulta muuttaneita köyhiä ja heidän jälkeläisiään, rinnekaupunginosissa asuu myös opiskelijoita ja keskiluokkaisia palkansaajia, joille Rion keskustan asunnot ovat liian kalliita.

Viime joulukuussa Riossa rekisteröitiin 500 ampumavälikohtausta, 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Ihmiset uskaltautuvat aiempaa vähemmän baareihin ja kaduille, kertoo La Vanguardia. Tämä koskee myös faveloita.

Tilanne heikentynyt paremmissakin faveloissa

Väkivallan kasvu koskee myös faveloita, joissa on ollut jopa varakkaampia kaupunginosia rauhallisempaa. Esimerkiksi muodikkaassa Vidigalin favelassa, missä on kuvattu myös musiikkivideoita. tilanne on heikentynyt, lehti kertoo.

UPP-projekti tuloksineen on mennyttä. Väkivalta on kiihtynyt poliisin ja faveloita hallitsevien huumekauppiaiden välillä. Paikallisten luottamus viattomia siviilejäkin tappaneeseen väkivaltaiseen ja korruptoituneeseen poliisiin on ollut aina heikkoa tai olematonta.

Turismiviranomaiset muistuttavatkin, että jos Rion karnevaalien vieras haluaa käydä favelassa, kannattaa käydä oppaan kanssa ja päiväsaikaan.

Perjantaina käynnistyvä karnevaali päättyy 14.2. 

Lue myös:

    Uusimmat