Rinne ryöpytti työvelvoitteen kiristämistä – antoi karun esimerkin 52-vuotiaan työllistymisestä

Rinne: Hallitukselta puuttuu kokonaisvaltainen näkemys 7:10

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne pitää työttömien työvelvoitteen kiristämistä tehottomana keinona työllisyyden lisäämisessä.

Hallitus aikoo tiukentaa työttömyysturvan ehtoja esimerkiksi lisäämällä työttömän velvoitetta ottaa vastaan muuta kuin oman alan työtä.

Rinteen mielestä tämä on tehoton keino koska töitä ei ole.

– Työttömyysturvan kiristäminen ei ole oikea tapa tässä tilanteessa. Johtaa siihen, että työttömien asema heikkenee. Jos 460 000 ihmistä on vaille normaalia työtä ja 130 000 työllistämistoimilla ja loput ihan aidosti työttömiä, niin tässä tilanteessa on ihan varmasti kyse siitä, että ihmisille ei ole tarjota töitä.

Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventauksen mielestä työpaikkojen puute on suurin ongelma, mutta hänen mielestään myös kannustimia työn vastaanottamiseen tarvitaan.

– Uskon ilman muuta siihen, että valtaosa työttömistä hakee aktiivisesti töitä ja ovat työmarkkinoiden käytössä. Samaan aikaan tulee tietoa myös siitä, että kunnollisia hakijoita avoimiin työpaikkoihin ei löydy.

Järventauksen mukaan sosiaaliturvajärjestelmä on rakennettu niin, että se tukee ennemmin toimettomuutta kuin työn tekemistä.

– Kannustinloukut saattavat vaikuttaa siihen, että ihmiset tyytyvät vähempään ja jäävät siten kotiin. Ongelma kannattaa tunnustaa.

Rinne puolestaan kertoi karun esimerkin työllistymisestä Suomessa. Hän sanoi jutelleensa eilisiltana 52-vuotiaan korkeakoulutetun naisen kanssa, joka oli ollut puoli vuotta työttömänä.

– Tuona aikana hän oli lähettänyt 250 työhakemusta ja yksikään niistä ei ollut johtanut haastatteluun. Ikä ja sukupuoli vaikuttavat siihen. Meillä on paljon suurempia ongelmia kuin työttömyysturvan kannustavuus tai kannustamattomuus. Ongelma johtuu siitä, että ei ole työpaikkoja ja ikäsyrjintää esiintyy. 

SDP:n Rinne: Kaikki yhden kortin varassa 9:05

Lue myös:

    Uusimmat