Aktiivimalli jakaa mielipiteitä, pitääkö työtöntä piiskata vielä lisää? "Meillä on jo kireät karenssijärjestelmät"

Aktiivimalli - pakkomuuttoa ja kurinpalautusta? 7:30

Aktiivimalli jakaa rajusti mielipiteitä. SAK:n mukaan työttömille tulisi lisätä lisää tukitoimia. EK:n mukaan nykymalli ei toimi, mutta uusia keinoja kaivataan.

SAK:ssa kaivataan työttömille lisää tukitoimia eduskunnan hyväksymän aktiivimallin sijasta. SAK:n sosiaaliasioiden päällikkö Pirjo Väänänen sanoi aamun Huomenta Suomessa, että aktiivimalli ei tuo yhtään uutta työpaikkaa. Hänen mukaansa kyse on siitä, kuinka työtöntä tuetaan töiden etsinnässä.

– Työtöntä pitäisi tukea palveluiden kautta. Työnvälitys pitää saada toimimaan ja työttömyyden aikaisen opiskelun pitäisi olla helpompaa. Meillä on jo tällä hetkellä aika kireät karenssijärjestelmät, jotka kannustavat aktiiviseen työnhakuun. Viime vuonna 18 000 työnhakijaa putosi pois työttömyyskorvauksen piiristä, mikä kertoo karenssijärjestelmän olevan kireä.

Johtava asiantuntija Vesa Rantahalvari Elinkeinoelämän keskusliitosta korostaa työllisyysasteen nostamisen merkitystä.

– Kaikki keinot työllisyysasteen nostamiseksi on käytettävä ja siinä sosiaaliturvan uudistaminen on yksi tapa. Työttömyysturva on meillä periaatteessa vastikkeellista mutta ongelma on siinä, että lainsäädännön idea ei toimi kuten on haluttu.

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen on korostanut myös paikkakunnalta muuttamisen merkitystä, jos omassa asuinkunnassa ei ole työllistymisen mahdollisuuksia. Vesa Rantahalvari korostaa, että jokaisella on vapaus valita oma asuinpaikkansa.

– Kysymys kuuluu, että mitä sitten, jos henkilö ei hae eikä vastaanota työtä kotipaikkansa ulkopuolelta? Millaiseen toimeentuloturvaan hän on silloin oikeutettu. Nykymalli on osoittanut, ettei se ole kestävä.

SAK:n Pirjo Väänänen korostaa koulutuksen merkitystä.

– Jos ihminen menettää työpaikan eikä vastaavaa työtä ole enää tarjolla, pitää miettiä, mikä voisi olla hänelle uusi ammatti. Täytyy miettiä kohtuuhintaista asumista, liikennejärjestelyjä ja liikkuvuusasvustus. Nämä kaikki ovat keinoja, joilla liikkuvuutta voi edistää.  

Lue myös:

    Uusimmat