Riku Riskin Qatar-tempaus toi "jännitettä" yleisurheilun puolelle – MM-kisaisännyys on herättänyt arvostelua

Jalkapalloilija Riku Riskin ratkaisu noteerattiin maailmalla komeasti tiistaina. Riski jäi eettisin perustein pois jalkapallomaajoukkueen Qatarin leiriltä, ja asian uutisoivat ulkomailla esimerkiksi uutistoimisto AFP, The Guardian, Aftonbladet ja Arab News. 

Kyse on Qatarin ihmisoikeusrikkomuksista ja ulkomaalaisten työoloista jalkapallon 2022 MM-areenoilla. Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA saa selittää pitkään ja huolella Qatarin kisaisännyyttä.

Samoin Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF, koska Qatarin Dohassa järjestetään 27. syyskuuta–6. lokakuuta lajin MM-kisat.

– Pientä jännitettä on ilmassa, IAAF:n hallituksen suomalaisjäsen Antti Pihlakoski tiivistää tilanteen lomamatkaltaan Aurinkorannikolta.

Qatarin kisaisännyys on herättänyt arvostelua yleisurheilupiireissä. Toistaiseksi se on perustunut lähinnä Dohan helteeseen.

– Yleisurheilun tilanne poikkeaa sikäli jalkapallosta, että maassa on järjestetty vuosittain Timanttiliigan kilpailu. Eli siellä on tapahtumaosaamista ja myös valmis stadion, Pihlakoski muistuttaa.

– Eniten on pelätty kuumia oloja. Sen takia MM-maraton ja -kävelyt järjestetään puolilta öin paikallista aikaa.

Dollari rasvaa rattaat

Qatarin isännyys siunattiin Monacossa järjestetyssä äänestyksessä 18. marraskuuta 2014. Pihlakoski valittiin IAAF:n hallitukseen seuraavana vuonna. Hän tuntee silti valinnan taustat.

– Hallituksen eurooppalaiset jäsenet olivat arvattavasti vastaehdokkaana olleen Barcelonan takana, sillä valinta oli äänestysratkaisu, Pihlakoski kertoo.

Qatarin tarjousta oli tosin vaikea vastustaa.

– Muistaakseni Qatar lupasi rakentaa kymmenen yleisurheilukenttää lajin kehitysmaihin ja lajiin 20–30 miljoonaa dollaria sponsorirahaa. Lisäksi se maksaa MM-kisoissa urheilijoiden ja joukkueiden viulut, Pihlakoski tietää.

– Se oli taloudellisesti erittäin hyvä tarjous, joten päätös oli varmasti siinä mielessä perusteltu. Sitä en tiedä, miten paljon ihmisoikeudet olivat silloin esillä.

Haave olympiarenkaista

Yleisurheilu rimpuilee päätöksensä kanssa kohti lokakuuta ja uhkaa saada siitä kipeitä muistutuksia.

– Olisi toki sisäsiistimpää, jos kisat olisivat jossain yleisemmin hyväksytyssä ympäristössä, Pihlakoski myöntää.

– Toisaalta lajille on tärkeää, että kisoja kierrätetään eri maissa ja maanosissa.

Tilanne on noteerattu yleisurheilussa. Lajissa on sittemmin otettu käyttöön pisteytysjärjestelmä, jonka perusteella IAAF:n arviointikomitea rankkaa kisoja hakevat kaupungit. Uudistuksella varmistetaan kestävät päätökset ja haun läpinäkyvyys.

Qatar on hakenut hanakasti eri lajien MM-tapahtumia ja onnistunut myös voimistelussa ja squashissa.

– Taustalla on iso visio, että maa voisi jossain vaiheessa hakea olympialaisia, Pihlakoski kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat