Rikosjuttuja 1934: Kirjailijat ja lehtimiehet syytteessä

Alkuvuodesta 1934 oikeudessa puitiin useita sananvapausjuttuja. Syyte ja tuomitsemiskynnys olivat päätösten perusteella hyvin alhaalla. Poliittisesti myrskyisänä aikana myös kriminalisointeja oli laajennettu. Huhtikuussa 1934 tuli voimaan myös kiihotuslaki, joka kielsi loukkaamasta mm. uskonnollisia arvoja ja siveellisiä periaatteita.

MTV:n rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä tarkastelee sarjassa menneiden vuosien rikosjuttuja Kansallisarkiston asiakirjoista. Aiemmissa osissa Sipilä on esitelty vuosien 1914 ja 1924 tapauksia ja nyt on vuorossa 80 vuotta vanhat rikokset eli vuosi 1934. Tapaukset on poimittu Helsingin raastuvanoikeuden 3. osaston keväällä 1934 puimista jutuista. Juttuja julkaistaan useampia viikonlopun aikana.

Kirjailija Pentti Haanpää ja Tulenkantaja-lehden päätoimittaja Erkki Vala joutuivat heinäkuussa 1934 syytteeseen sanavapausrikoksesta. Taustalla oli Haanpään kaksi pakinamaista vuoropuhelua ”Pulamiehet puhelevat” ja ”Pulamiehet lähtevät liikkeelle”.

Syytteet oli määrännyt oikeusministeri Eric Serlachius. Teksteissä halvennettiin mm. kirkkoa toteamuksella: ”Sillä kirkko on se portto, joka pitää yhteyttä maan hallitsijain kanssa”.

Puolustuksen mukaan kyse oli realistisesta kansankuvauksesta, eikä yksittäisiä lauseita voinut irroittaa kokonaisuudesta. Vala muistutti pitkässä kirjelmässään oikeussalissa mm. että viime vuosina 20000 talonpoikaisperhettä oli joutunut ulosmittaukseen.

Puolustuspuheet eivät auttaneet. Raastuvanoikeus tuomitsi Haanpään ja Valan julkisten viranomaisten ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen halventamisesta molemmat sataan 20 markan päiväsakkoon eli maksamaan 2000 markkaa. Nykyrahassa se on noin 750 euroa.

Turun hovioikeus alensi sakot myöhemmin 1600 markkaan.

Sakkoja Ajan Suunnalle

Isänmaallisen kansanliikkeen Ajansuunta-lehden pakinassa ”Tarkkailijan tähtäimestä” halvennettiin oikeuden mukaan kansanedustajia ja herätettiin levottomuutta. Päätoimittaja Aarne Somersalo tuomittiin vahingollisen kiihottamisen harjoittamisesta viiteenkymmeneen 50 markan päiväsakkoon eli maksamaan 2500 markkaa.

Puolustus yritti turhaan vakuuttaa, että kyse oli vain pakinasta. Tekstissä kerrottiin mm. yhden kansanedustajan alkoholinkäytöstä ja rinnastettiin edistyspuolueen kansanedustajat ”moskovalaisiksi”.

Päätös syntyi äänin 2-1.

”Ministerin kunnia”

Tammikuussa 1934 raastuvanoikeus sai oikeusministeriöstä peräisin olevan takavarikkovaatimuksen. Piti ryhtyä toimiin filosofiantohtori Väinö Johansonin kirjoittaman ”Ministerin kunnia” -kirjan suhteen, koska kirjassa oli perättömiä tietoja ja se halvensi julkisia viranomaisia.

Oikeus määräsi takavarikot. Johanssonilta poliisi löysi 15 kirjaa, painotalosta 490 ja IKL:n kaupasta Kaisaniemenkatu 6:sta 80 kappaletta. Kirjoja etsittiin ja takavarikoitiin ympäri maata.

Kirjat selostivat entisen ministerin Juho Niukkasen ns. raaputustapauksen oikeudenkäyntiasiakirjoja. Niukkanen oli joutunut syksyllä 1933 valtakunnanoikeuteen, kun Niukkasen epäiltiin raaputtaneen nimensä pois ministerien palkankorotuksen hyväksyneestä äänestyspöytäkirjasta.

Niukkasen syytteet hylättiin, mutta kirjassa selostettiin tapausta. Johanson puolustautui takavarikkoa vastaan sillä, että tekstissä ei ollut mitään totuudesta poikkeavaa.

Oikeus vahvisti takavarikon, mutta sittemmin käydyn kunnianloukkausoikeudenkäynnin Johanson voitti.

Vanhoja rikostapauksia käsittelevän juttusarjan aiemmat osat alla.

Lue myös:

    Uusimmat