Rikolliset perustivat kukkien kuljetusyrityksen ja salakuljettivat huumeita laillisten lähetysten sisällä: Suomeen tuotiin 800 kiloa huumeita

Poliisi kuvailee paljastamaansa erityisen laajaa huumeiden maahantuontiverkostoa yhdeksi Suomen suurimpia huumerikoskokonaisuuksia.

Organisaation epäillään tuoneen maahan myös Katiska-vyyhdissä puituja huume-eriä. Liigan maahantuomista noin 800 kilosta huumeita noin kolmasosan arvioidaan olevan osa Katiska-vyyhtiä.

Rikolliset käyttivät teossa perustamaansa kukkayritystä, joka toi laillisia kukkalähetyksiä Alankomaista Suomeen lähes viikottain. Näiden laillisten kukkakuljetusten yhteydessä Suomeen tuotiin poliisin esitutkinnan mukaan myös 17 huume-erää, joissa saattoi olla kerralla jopa yli 100 kiloa huumausaineita.

Poikkeuksellisia rahamääriä poliisin haaviin

Poliisi on saanut takavarikkoon rikoshyötynä pelkästään yli miljoona euroa puhdasta rahaa, minkä lisäksi takavarikossa on noin 700 000 euron edestä muun muassa kiinteistöjä.

Maahantuotujen huumeiden katukauppa-arvoksi arvioidaan noin 20 miljoonaa euroa.

– Ei tällaista summaa aikaisemmin ole ollut, tutkinnanjohtaja Jari Räty toteaa.

Kansainvälisesti murrettu viestikanava rikollisten kompastuskivi

Liigan paljastumiselle oli hyvinkin ratkaiseva merkitys sillä, että Europol yhdessä muiden maiden poliisiviranomaisten kanssa oli onnistunut murtamaan rikollisten käyttämän salatun EncroChat-viestiyhteyden, jonka ansiosta myös Suomen poliisi pääsi näiden viestittelyyn kiinni.

– Nämä onnistumiset varmasti johtuvat paljon siitä, että nämä rikollisorganisaatiot eivät ole sitä oivaltaneet, että viranomaiset ovat jäljillä ja pystyvät kuuntelemaan tätä liikennettä, Räty toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat