Seurakuntien ja Lähetysseuran järjestämät Kauneimmat Joululaulut -Facebook-tapahtumat joutuivat rikollisten huijausyritysten kohteeksi, kertoo Suomen evankelisluterilainen kirkko tiedotteessaan.
Tampereen seurakunnan järjestämä, eilinen verkkotapahtuma joutui pitkäkyntisten kohteeksi.
Huijarit nimittäin järjestivät samanaikaisesti kymmeniä rinnakkaisia Kauneimmat Joululaulut -valetapahtumia Facebookissa, joiden tarkoituksena oli saada pahaa aavistamattomat antamaan luottokorttitietonsa rikollisille.
– Huijarit jakoivat tapahtuman sivulla ja seurakunnan Facebook-sivulla kommenteissa linkkejä ulkopuolisille sivustoille, joilla vaadittiin luottokorttitietoja, jotta suoratoisto voi alkaa. Ainakin muutama henkilö oli päätynyt luottokorttitietojen antamiseen. Tapauksesta kertonutta opastettiin tekemään rikosilmoitus ja sulkemaan kortti, sanoo Tampereen seurakuntien viestintäjohtaja Sami Kallioinen kirkon tiedotteessa.
Huijausyrityksistä on tehty rikosilmoitus. Myös Facebookille on ilmoitettu rinnakkaisista tapahtumista.
Huijaritapahtumista kannattaa ilmoittaa Facebookille
Tapahtumien järjestäjien huolet eivät kuitenkaan ole ohi, sillä kirkon mukaan valetapahtumia löytyy Facebookista.
Kirkko vetoaakin, että epäilyttävän Facebook-tapahtuman kohdanneet ilmiantaisivat sen ylläpidolle. Oikeat tapahtumat ovat ilmaisia ja niihin lahjoittaminen on vapaaehtoista.