"Raha ei tuo onnea", sanoo vanha suomalainen sananlasku. Viisaus saattaa pitää paikkansa, sillä tuoreen tutkimuksen mukaan buddhalaiseksi munkiksi kääntynyt Matthieu Ricard on maailman onnellisin mies.
Dailymail.com-sivusto uutisoi mielenkiintoisesta tutkimuksesta, joka osoittaa, että meditoinnilla voi olla suurempi vaikutus onnellisuuteesi kuin arvaatkaan.
Matthieu Ricard käänsi selkänsä entiselle elämälleen ja suuntasi Intiaan. Nyt hän elää buddhalaisen munkin elämää viettäen runsaasti aikaa itsensä Dalai Laman seurassa ja meditoiden päivittäin.
Tutkija Richard Davidson Wisconsinin yliopistosta tutki Ricardin aivotoimintaa osana laajempaa tutkimusta ja huomasi, että meditoidessaan Ricardin aivoissa muodoistui niin huomattavan määrän gamma-aaltoja, ettei "samaa ole aikaisemmin todistettu neurotieteen saralla." Gamma-aallot liittyvät muun muassa tietoisuuteen ja keskittyneeseen tiedonkäsittelyyn.
Lisääntyneen tietoisuuden lisäksi tutkijat havaitsivat aivojen vasemman etuotsalohkon aktivoituvan huomattavasti oikeaan vastineeseensa verrattuna, antaen Davidsonille epätavallisen korkean onnellisuuden tunteen vähentäen samalla taipumusta negatiivisuuteen.
– Olemme etsineet 12 vuoden ajan meditoinnin lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksia tietoisuuteen, myötätuntoon ja tunne-elämän tasapainoisuuteen. Tutkimuksen aikana saimme merkittäviä tuloksia meditointia pitkään harrastaneiden joukosta, mutta myös vain kolmen viikon ajan 20 minuuttia päivässä meditoineiden osalta, Davidson kertoo.
– Tutkimus on mielenkiintoinen, koska se osoittaa, että meditointi voi todella muuttaa aivojasi ja sitä, millainen olet, hän jatkaa.
Davidsson uskoo, että meditoinnin avulla aivoja voidaan treenata samalla tavoin kuin lihaksia voidaan harjoittaa kuntosalilla.
(MTV3)
Uusimmat
-
23:18
NHL-hankinta tiskiin: Colorado Avalanche saa uuden suomalaispelaajan
-
23:01
Pikkuhuuhkajille karvas takaisku EM-karsinnassa – päätöskierroksella huimat panokset
-
22:48
Scholz vakuutti Zelenskyille Saksan tukevan Ukrainaa – yksi toive ei kuitenkaan toteutunut
-
22:45
Rallin mestaruustaisteluun uusi käänne – FIA puuttui yllättäen peliin
-
22:40
Nyt meni tunteisiin! Härski temppu tuotti pelirangaistuksen SM-liigssa – Sport-fanien raivoisa reaktio tallentui kuviin
-
22:14
Lentokoneessa syttyi tulipalo Tukholman Arlandassa
-
22:12
Yksi yhteistyö pian päätökseensä SM-liigassa? Umpeutuminen edessä
-
22:05
Kiekko-Espoo ohitti Tapparan, kriisiseuralle taas tappio – näin perjantain SM-liigakierros eteni
-
22:05
Huippumalli Emily Ratajkowski julkaisee yhteiskuvia poikansa kanssa – yksi otoksista herätti kohun
-
22:02
Halli hiljeni täysin Espoossa – Tappara-tähti kärvisteli tuskissaan
-
21:42
Aleksander Barkovin loukkaantumisesta kerrottiin uutta tietoa
-
21:30
Panssarijääkäri pohti naispuolisen esihenkilönsä raiskaamista sotatilanteessa – oikeus piti naisvihamielisenä
-
21:20
Osallistujien armoton kilpailuvietti yllättää Amazing Race -ohjelmassa – Töllötuomarit ihmeissään
-
21:19
Tukkapölly SM-liigassa – "Ensimmäinen kerta näissä peleissä, joissa olen saanut kunnian"
-
21:03
Katu katosi auton alta – lapsi ja auto putosivat valtavaan kuoppaan
-
21:00
Camilla Richardssonin valmennuskuviot uusiksi – Euroopan mestari siirtyy sivuun
-
20:56
Näin maailma reagoi Israelin tulitettua YK-rauhanturvaajien asemia – tuomittu EU:sta Venäjälle ja Kiinaan
-
20:13
Tapparan takaiskumaalissa sattui harvinaisuus – Karri Kivi ihmettelee
-
20:05
Nuori snookertähti piti maailmanlistan ykköstä pilkkanaan – maksimibreikki kirsikaksi kakun päälle: "Tuon paremmin ei voi pelata"
-
20:03
Kaikkea hammashoitoa ei saa julkiselta – tässä tilanteessa yksityinen on ainoa mahdollisuus
-
Lataa lisää