Mainos

Riihimäen kerrostalopalossa suuret vahingot - katso kuvat palopaikalta

Kahdeksankerroksinen kerrostalo on kärsinyt mittavista vesivahingoista tulipalon sammutuksessa Riihimäellä. Seitsemältä illalla alkanutta ullakkopaloa sammutetaan edelleen.

Päivystävän palomestarin mukaan savu, noki ja vesi ovat aiheuttaneet suuria vahinkoja kolmelle ylimmälle kerrokselle.

Kaikki talon asukkaat joutuvat jäämään tilapäismajoitukseen toistaiseksi. Palomestari ei usko, että asukkaat pääsevät palaamaan koteihinsa ihan pian.

Kerrostalon piha-alue on myös eristetty, sillä taloon yhteydessä oleva muurattu aita on vaarassa sortua kuumuuden takia.

Neljä ihmistä vietiin sairaalaan tarkkailtavaksi heidän hengitettyä savua.

Osa asukkaista on majoitettu läheiseen seurakuntakeskukseen, osa hakeutui omin avuin tilapäismajoitukseen.

Tuli levisi ullakolta kattorakenteisiin, mutta se ei päässyt huoneistoihin. Ullakolla oli häkkikomeroiden lisäksi saunaosasto. Sauna oli illalla päällä, mutta palomestarin mukaan palo ei ilmeisesti alkanut sieltä.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.