Rihannan pahoinpidellyt Chris Brown muistelee tapahtunutta: "Rihanna sylki verta naamalleni"

Laulaja Chris Brown muistelee kahdeksan vuoden takaista tekoaan, jolloin hän pahoinpiteli laulajakaunotar Rihannan.

Yhdysvaltalainen laulaja Chris Brown muistelee tuoreessa Welcome to My Life -dokumentissaan vuoden 2009 tapahtumia, jolloin hän pahoinpiteli ex-tyttöystävänsä Rihannan. Pahoinpitelyn jälkeen starasta levisi hurja kuva netissä, jossa hänen kasvonsa olivat täysin miehen käden turmelemat.

Nyt Brown kertoo avoimesti faneilleen, mitä hänen ja laulajattaren välillä tapahtui. Brown oli kertonut Rihannalle, että hänellä oli aikoinaan seksuaalinen suhte työkaverinsa kanssa. Tilanne kärjistyi, kun Rihanna ja Brown suuntasivat Clive Davis -iltajuhliin yhdessä ja kyseinen naishenkilö oli siellä.

– Katsoin Rihannaa ja näin hänen itkevän, Brown muistelee tilanteen etenemistä.

Kohtaamisen jälkeen laulajien välit tulistuivat. Pariskunta siirtyi Brownin autoon ja kotimatkalla riitä yltyi. Brownin mukaan tilanne eteni nopeasti.

– Muistan, että hän yritti potkia minua, mutta sen jälkeen minä löin häntä. Löin häntä nyrkillä, jonka seurauksena hänen huulensa aukesi, Brown muistelee.

– Kun näin, mitä tapahtui, menin shokkiin. Mietin, miksi ihmeessä löin häntä, Brown jatkaa.

– Sen jälkeen Rihanna sylki verta naamalleni, mikä lietsoi minua entisestään. Tappelimme autossa samalla, kun ajoimme kadulla. Rihanna yritti napata puhelimeni, enkä antanut sitä hänelle, jotta hän ei heittäisi sitä ikkunasta, Brown jatkaa.

Lopulta tilanne päättyi siihen että Brown tajusi, mitä oli tapahtunut.

– Tunsin itseni täysin hirviöksi, laulaja kuvailee.

Fyysisen riidan jälkeen laulajapariskunnan välit kariutuivat täysin. Brown kertoo Rihannan vihanneen häntä, vaikka hän teki kaikkensa korjatakseen parin välit. 

– Rihanna ei välittänyt, hän ei kerta kaikkiaan luottanut minuun enää ollenkaan. Sen jälkeen kaikki alkoi mennä huonosti, sillä meillä oli tappeluja, sekä sanallisia että fyysisiä, laulaja kertoo.

Laulaja myöntää tuntevansa edelleen vahvoja tunteita Rihannaa kohtaan, mutta tiedostaa, ettei heidän suhteensa toiminut.

– Minä rakastan Rihannaa edelleen, Brown myöntää.

– Mutta jos olen rehellisiä ollaan, me vain tappelimme. Hän löi minua ja minä häntä, mikä ei tietenkään ollut ok. Ihmettelimme aina itsekin, mitä ihmettä me teemme, laulaja jatkaa.

Vuoden 2009 pahoinpitelyn jälkeen molemmat laulajista ovat puhuneet tapahtuneesta. Elokuussa 2012 Rihanna avautui pahoinpitelystä Oprah Winfreyn televisio-ohjelmassa. Samalla hän kertoi antaneensa anteeksi Brownille.

Tilanteen rauhoituttua parivaljakko on nähty uudelleen yhdessä. He yrittivät elvyttää suhdettaan muun muassa vuonna 2013, mikä päätyi kuitenkin eroon.

Lähde: Eonline.com

Lue myös:

    Uusimmat