Vankilaviranomaiset: Aleksei Navalnyi on kuollut
Aleksei Navalnyi on kuollut, kertoo Reuters.
Vangittu venäläinen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi, 47, on kuollut, kertoo Jamalin Nenetsien alueella toimivan vankileirin vankilaviranomainen. Vankileiri sijaitsee Siperiassa Venäjällä.
– Navalnyi tuli huonovointiseksi kävelyn jälkeen. Sitten hän menetti lähes heti tajuntansa. Lääkintähenkilöstö saapui välittömästi ja paikalle soitettiin ambulanssiryhmä. Elvytys ei tuottanut positiivista tulosta. Ensihoitajat vahvistivat vangin kuoleman. Kuolinsyytä selvitetään, sanottiin Venäjän vankilaviranomaisten lausunnossa.
Navalnyin lehdistösihteeri kertoo Reutersille, että hän ei ole saanut vahvistusta Navalnyin kuolemasta.
Venäjän presidentille Vladimir Putinille on kerrottu Navalnyin kuolemasta, kertoo Kremlin edustaja. Navalnyia on pidetty yhtenä Putinin merkittävimmistä poliittisista vastustajista.
Navalnyi kärsi Venäjällä 19 vuoden vankeustuomiota, jota on syytetty poliittiseksi. Tuomiossa häntä syytettiin muun muassa ääriliikkeen perustamisesta ja rahoittamisesta sekä julkisesta yllyttämisestä ääriliikehdintään.
Joulukuun lopussa kerrottiin, että Navalnyi oli siirretty Venäjän pohjoisosassa sijaitsevaan IK-3-rangaistussiirtolaan. Hän oli aikaisemmin vangittuna IK-6-vankilassa Vladimirin alueella.
Uusimmat
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
Lataa lisää