Suomesta poistunut Katalonian entinen aluejohtaja Carles Puigdemont on otettu kiinni Saksassa, kertoo miehen lakimies uutistoimisto Reutersin mukaan. Puigdemont on nyt poliisiasemalla.
Hänet pidätettiin viranomaisten mukaan Saksan ja Tanskan rajalla.
Myös Saksan poliisi on vahvistanut pidättäneensä Puigdemontin.
Carles Puigdemontin edustajan mukaan hän oli edelleen matkalla maitse Suomesta kohti Brysseliä. Joan Maria Pique edustaa Puigdemontia Brysselissä muun muassa kampanjapäällikkönä.
Espanjan korkein oikeus on etsintäkuuluttanut Carles Puigdemontin. Mies oli Suomessa vierailulla loppuviikosta, jolloin keskusrikospoliisi ja syyttäjä valmistelivat hänen luovutuspyyntöään. Sitä ei kuitenkaan ehditty toimeenpanna. Puigdemontin kerrottiin lähteneen Suomesta jo perjantaina illalla Belgiaan.

