Retkeilijät yrittivät löytää elokuvasta tuttua hylättyä bussia Alaskan erämaasta – valkovenäläinen nainen kuoli voimakkaan virran vietyä hänet mukanaan

Valkovenäjältä kotoisin oleva nainen on kuollut yrittäessään patikoida Alaskan erämaassa sijaitsevalle hylätylle bussille, joka esiintyy myös hittielokuvassa "Erämaan armoille". Virta vei naisen mukanaan ja tämä hukkui.

Yli kymmenen vuotta sitten julkaistu hittielokuva "Erämaan armoille" (Into the wild) perustuu amerikkalaisen Christopher McCandlessin tarinaan. Nuori retkeilijä halusi kokea täydellisen yksinäisyyden ja päätyi asumaan keskelle Alaskan erämaata hylättyyn bussiin.

Mies kuoli vuonna 1992, minkä jälkeen hänen kokemuksensa koottiin kirjan kansien väliin ja lopulta elokuvaksi. 

Retkeilijän kohtalosta tehty elokuva nousi oman aikansa hitiksi ja on myöhemmin innoittanut monia kokeilemaan Alaskan erämaan haasteita omakätisesti – joitakin paremmalla onnella kuin toisia. 

Nainen löytyi hukkuneena

The Guardianin mukaan viimeisin Alaskan karun luonnon voittama retkeilijä on valkovenäläinen Veramika Maikamava, jonka tarkoituksena oli löytää erämaassa yhä samoilla sijoillaan seisova elokuvasta tuttu bussi. 

Nainen oli lähtenyt retkelle yhdessä aviomiehensä kanssa. Myöhään torstai-iltana Alaskan Fairbanksin viranomaiset saivat kuitenkin Maikamavan aviomieheltä puhelun, jossa järkyttynyt mies kertoi vaimonsa joutuneen virran viemäksi. 

Pariskunta oli yrittänyt ylittää Teklanika-jokea, jonka toisella puolen bussi sijaitsi. Voimakkaasti virtaavan joen ylitys oli kuitenkin osoittautunut kuviteltua vaikeammaksi ja virta nappasi kiinni naisesta. 

Maikamavan aviomies oli onnistunut kiskomaan naisen ylös hiukan alempana jokea, mutta nainen oli jo ehtinyt hukkua. 

Alaskan viranomaisten mukaan erämaassa sijaitseva bussi on innoittanut monet patikoimaan luonnossa liian vähällä kokemuksella ja turhan huonolla varustuksella. Esimerkiksi Teklanika-joesta on pelastettu vuosien 2009 ja 2017 välillä 15 retkeilijää. 

Lue myös:

    Uusimmat