Onhan avotakka kaunis, ja kerrotaanpa että moni jopa vetää kunnolla. Mutta mitään ei voi sille, että sen tuottamasta lämmöstä on iloa vain harakoille - ja miksei muksuille makkaranpaistossa. Avotakkoja tehtiin paljon omakotitaloihinkin aina 70-luvulle asti, jolloin äkisti kallistunut energia mullisti ajattelutavan niin tulisijojen kuin monen muunkin asian suhteen.
Takan purkamiseen ei silti useimmiten ole tarvetta, kun halutaan siirtyä lämpöä paremmin varaavaan ratkaisuun. Erillinen takkasydän on edullinen ja hyvä tapa säilyttää vanhan, rakkaan tulisijan ulkokuori mutta saada siitä samalla nykyajan vaatimuksia vastaava, varaava tulisija.
Reiska kävi laittamassa tyypilliseen avotakkaan uuden sydämen. Heti kättelyssä kävi selväksi mittaamisen merkitys: vaikka kuinka tarkkoja oli oltu olevinaan, vanhan tulisijan pohjaa piti vastoin arveluja jyrsiä matalammaksi.
Ilman jyrsimistäkin tällaisessa työssä syntyy väistämättä roskaa. Kranssia joudutaan useimmiten purkamaan ja tiiliä muuraamaan& hyvä olisi, jos käytettävissä olisi muutama neliö rakennusmuovia vaikkapa tarvittaessa suojateltan rakentamiseksi.
Malttia laastien kuivumiseen
Tulisijan pohjan jyrsimisestä olisi saattanut tulla ongelma, mutta onneksi se ratkesi kun maahantuojan varastosta löytyi kuvissa näkyvä, hyvin harvinainen työkalu - saneerausjyrsin (niin poikkeuksellinen se on, ettei edes Reiska ensin muistanut sen nimeä, vaikka muistikin joskus semmoisen nähneensä...) Isoa rälläkkää muistuttavan värkin pohjassa on neljä timanttipiikkipyörää sekä liitin pölynimurin letkulle. Ja tässä sitä muovitelttaa sitten tarvittiin!
Kun pohja oli asettunut oikealle korkeudelle, sen sivuille muurattiin tiilipielukset: sydämen on istuttava tiiviisti aukossaan, ja vanha avotakkahan oli ilman muuta liian suurisuinen. Samassa yhteydessä pohjalle laitettiin molemmin puolin pienet täsmälleen vaateriin lattaraudat, joiden päälle sydän sitten asetetaan.
Tiilipielukset ja suuaukon alaosa, josta vanhat koristetiilet oli poistettu suoristettiin tiilitasoitteella. Sen levittämisessä ei kannata ahnehtia, vaan on levitettävä ohuita kerroksia ja annettava kuivua välillä. Kuivuminen ei saa olla liian nopeaa, joten sitä on hyvä suihkutella vuorokauden ajan silloin tällöin vaikka vesisumutteella. On siis parasta varata tähän hommaan aikaa ainakin pari, kolme päivää.
Tiivistäminen tärkeintä
Kuivunut tasoite hiottiin ja vedettiin päälle antiikkilaasti - semmoinen oli takan vanhassakin pinnassa. Tässäkin Reiska ensin kasteli alustan, jotta laasti tarttuisi paremmin. Antiikkilaastin voi levittää telalla, siveltimellä tai laajempiin pintoihin isolla liipillä. Myös kuvioinnin voi tehdä haluamallaan tavalla: kädellä, haarukalla tai siveltimellä, kuten Reiska teki. - Aivan entisenlaista pinnasta ei tule, sauma jää näkyviin - mutta kyllä se siitä vuosien mittaan tasoittuu.
Ja myös antiikkilaastin kuivumista jarrutettiin sumuttelemalla!
Takkasydän nostettiin kaksissa miehin paikalleen. Rakenteen ja sydämen väliin jäävät raot tiivistettiin tarkasti tulivillalla, jotta veto pysyisi parhaana mahdollisena - korvausilma menisi vain takkasydämeen, eikä sen ohi hormiin - ja ettei sieltä vahingossakaan pääsisi savua pirtin puolelle. Tämä on yksi koko urakan tärkeimpiä vaiheita!
Villoituksen jälkeen kiinnitettiin kehys, joka peittää ylimääräiset aukot takkasydämen ympäriltä. Pohjalle laitettiin sinne kuuluva tavara - ritilä, kivet, kalikkasuoja... ja sitten varovaistakin varovaisemmin nostettiin paikoilleen kallisarvoinen lasiluukku.
Ja sitten vain viritettiin uuteen takkaan ensimmäinen valkea... ennen vanhaan muurarille piti tässä vaiheessa tarjota ns. savuviinat vedon varmistamiseksi, mutta hyvin tämä veti ilmankin - ei tarvittu kyllä sitä muurariakaan. Ja tätä voi myös käyttää alusta alkaen huomattavasti vapaammin kuin massiiviuunia - jos uuden sellaisen lämmittäminen aloitetaan yhdellä tikulla pääsiäisenä, vasta jouluksi pesään saa panna sormea paksumpaa poltettavaa.