Suomalainen rakentaa omakotitaloaan keskimäärin noin vuoden verran. Reiska selvisi urakasta suunnilleen kahdeksassa kuukaudessa, vaikka tontille tuli kaikkiaan kolme rakennusta: päärakennus, iso kahden auton talli ja kunnollisen kokoinen varasto, jossa sijaitsee myös lämpökeskus ja tekninen tila.
Lämmitysjärjestelmä perustuu maalämpöön. Varastorakennuksen molemmissa päissä on 170 metriä syvä porakaivo, joista vesi tuodaan lämpöpumpulle ja edelleen lämminvesivaraajalle. Kiertovesipumppuja on kaksi - toinen päärakennukselle ja toinen varastorakennuksille. Toimitus muuten sisälsi myös käyttöönottokoulutuksen!
Pumpun säätöyksiköltä asetetaan tietty perussäätö - ns. käyrä - ja huonekohtainen säätö hoidetaan kunkin patterin omalla termostaatilla.
Alakerta
Asuinrakennuksen ensimmäisessä kerroksessa on iso sisääntulohalli, josta tilat aukeavat keittiöön, ruokailutilaan ja olohuoneeseen. Keskellä sijaitsevan tulisijan taakse jää Reiskalle pieni työskentelynurkkaus; iso makuuhuone, vaatehuone ja WC on sijoitettu rauhallisesti sivummalle. Lattiapinta on laattaa lukuun ottamatta makuuhuoneen lattiaa, joka on miehekkään tummaa merbauta. Yläkertaan johtavan, väljän portaikon alle jäävään tilaan Reiska sijoitti LVI-laitteiston osia.
Keittiö suunniteltiin talon henkeen sopivaksi, ja sen suunnittelu alettiin jo siinä vaiheessa kun tontti löytyi. Suunnittelusta vastasi Tomi Kinnunen Järvenpään Puustellista. Liesi sijoitettiin emännän toivomuksesta nurkkaan - sehän on sille paras paikka, jos vain tilaa riittää. Kaappitilaa on nykyajattelua vastaavasti: sitä varataan tänä päivänä pääasiassa vain ruokailu- ja ruoanvalmistusvälineille; muu sälä sijoitetaan sille kuuluvaan varastotilaan muualle taloon. Työtason alla on pyörillä liikkuva kaapisto, jota voi käyttää aputasona niin keittiössä kuin ruokailutilassa.
Erikoisuutena Reiskan keittiöstä löytyy kalustesokkelissa, lattianrajassa sijaitseva keskuspölynimurin rikkaluukku: sen eteen lakaistaan harjalla isommat murut ja roskat, painetaan nappia ja sinne syöveriin katoavat kaikki kissaa pienemmät jätteet... ja kissakin kannattaa hätistää kauemmas.
Alakerran kodinhoitohuone toimii pääasiassa vaatehuoltotilana: Reiska siis edellytti sinne paljon työtasoa. Pesualtaat ovat ruostumatonta terästä. Reiskankaan perhe ei ole pystynyt välttymään heinänuha-allergialta, joten pyykkiä ei parane pahimpaan aikaan ulkona kuivattaa: pyykkitornin lisäksi on oltava erillinen kuivausrumpu.
Lisäksi kodinhoitohuone toimii myös saunan ja pesutilan pukuhuoneena. Siellä on istumataso sekä tarvittavat säilytystilat pyyhkeille. Ulos on tietysti suora yhteys.
Pesuhuoneen seinät on laatoitettu kahdella eri värillä: yläosat on vaaleata ja alaosat tummempaa harmaata. Saunan lasiovi on sekin sävyltään tummanharmaa. Varustuksena pesuhuoneessa on käsienpesuallas, kaksi suihkua, WC-istuin ja varsin tilava poreamme säädettävine suihkuineen ja pohjavaloineen.
Sauna on sisätilaltaan 190x195 cm. Seinäverhous on leppää, jossa on käytetty tehosteena lämpökäsiteltyä haapaa. Haapa oli itsestään selvä valinta myös lauteisiin - kyllähän sen tiesivät jo esi-isät. Kiukaaksi Reiska valitsi heti-valmis-mallin.
Turkkilainen sauna kylpyhuoneeseen
Portaikko johtaa yläkerrassa tilavaan aulaan, josta on pääsy makuuhuoneisiin ja ilta-auringon suuntaan antavalle parvekkeelle. Harjakattoisen talon yläkertaan muodostuu luontevasti mukava soppi viihdetilalle televisioineen, stereoineen ja nurkkasohvineen. Kylpyhuone on tietysti täälläkin: tavanomaisen suihkukaapin sijaan Reiska valitsi sinne höyryjettikaapin:
"Suihkun lisäksi tässä pystyy ottamaan höyrykylpyjä, eli tästä muodostuu tavallaan turkkilainen sauna. Lämmön saa nousemaan jopa 50 asteeseen, ja höyryä voi halutessaan rikastaa yrteillä. Selkä- ja niskasuutinten avulla saa urheiluharrastuksissa kipeytyneet paikat taas rennoiksi."
Lattiat ovat parkettia muualla, aulassa ja kylpyhuoneessa laattaa: kun märillä jaloilla lähtee kamariin, niin ainakin osa vedestä tippuu laatalle eikä parketille... Makuuhuoneet ovat juniorien hallintoaluetta ja pojat
valitsivat itse värimaailmansa - tummaa sinistä, ja vieläkin tummempaa sinne tuli. Kiintokalusteet Reiska hommasi kerralla ja kaikki samasta paikasta - suositeltavin menetelmä, kun kunnon valmistaja löytyy.
Ilmanvaihdon merkitys asumismukavuuteen ja terveyteen on joka talossa keskeinen. Reiskan valitsema laite on luonnollisesti varustettu lämmön talteenotolla ja sitä ohjataan alakerrassa sijaitsevan säätöyksikön avulla.
Tämä ei ole aivan tavanomaisin systeemi, sillä sen avulla voi ajastaa ilmanvaihdolle ja sen teholle erilaisia tiloja:
"Jos esimerkiksi aamulla käydään suihkussa tiettyyn aikaa, ilmanvaihtoa voi tehostaa siihen aikaan. Kun laitetaan ruokaa, liesituulettimen lisäksi tällä voidaan lisätä ilmanvaihdon tehoa. Laite tunnistaa, kun liesituuletin laitetaan päälle ja sisälle syntyy kova alipaine: se lisää silloin automaattisesti tuloilman määrää.
Tässä on myös takkakytkin. Jos halutaan sytyttää takka, painetaan tuosta napista... ja silloin laite antaa huoneistoon säädetyn ajan kestävän ylipaineen tänne ja takka lähtee varmasti vetämään."
Laitteesta saa luonnollisesti nähtäväkseen erilaisia lukemia - vaikkapa lämmöntalteenottokennon hyötysuhteen tai ilman suhteellisen kosteuden.