Rehn Talvivaarasta: Valtio aloittanut jo neuvottelut yksityisestä rahoituksesta

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) mukaan Suomen valtiolla on varaa ostaa Talvivaaran kaivos.

– Valtio sitoutui Talvivaaran ostoon myös jopa yksin, ja se vaihtoehto nyt toteutuu.

– Tämän kriittisen aikataulun vuoksi valtio sitoutui tämän vuoden lisätalousarviossa kesäkuussa uuden kaivosyhtiön pääomittamiseen myös yksin. 

Työ- ja elinkeinoministeriö ilmoitti tänään, että Terrafame Mining -yhtiö on sopinut Talvivaara Sotkamon liiketoiminnan ja omaisuuserien ostamisesta sen konkurssipesältä. Terrafame Mining on valtion kokonaan omistaman Terrafamen tytäryhtiö.

Yhtiötä on pääomitettu yhteensä 209 miljoonalla eurolla kaivoksen omistus- ja rahoitusjärjestelyihin osallistumiseksi.

– Pyrimme saamaan neuvotteluteitse kaivokselle myös yksityistä rahoitusta ja omistusta sen pitkäaikaisen toiminnan edellytysten luomiseksi. Neuvottelut ovat jo käynnissä tämän suhteen, Rehn sanoo.

Jos Talvivaaran kaivostoiminnan jatkamiseen ei löydy yksityisiä sijoittajia, valtio harkitsee kaivoksen hallittua alasajoa, Olli Rehn sanoo STT:lle 

Rehnin mukaan valtio lähti kaivoksen ostoon koska, neuvottelut sijoitusyhtiö Audley Capital Advisorsin kanssa kariutuivat.

– Emme päässeet valtiota tyydyttävään lopputulokseen ja toisaalta sen takia, että meillä oli kova aikataulupaine ympäristö- ja vesiongelman kannalta. Ratkomme nyt Talvivaaran ongelmia ympäristö edellä ja louhinnan aloittaminen on oleellista myös merkittävien ympäristövahinkojen välttämiseksi.

– Katsoimme että rahallinen ja muu panos ei ollut sitä, mitä me halusimme. Me katsoimme valtion etua ja katsoimme, että meillä oli riittävää osaamista kaivoksen uudelleen käynnistämiseen, Rehn muotoilee. 

Järjestelyn myötä kaivoksen toiminta käynnistyy uudelleen. Louhinnan on tarkoitus alkaa syyskuun alussa.

Lue myös:

    Uusimmat