Kiuru paljasti: Ravintoloiden rajoitukset jakaantuvat vastaisuudessa alueiden ja ravintolatyyppien perusteella

Kiihtyvä koronavirusepidemia sulkee Saksan – Euroopan kirjeenvaihtaja Heikki Piuhola raportoi paikan päältä 8:57
Kiihtyvä koronavirusepidemia sulkee Saksan – Euroopan kirjeenvaihtaja Heikki Piuhola raportoi paikan päältä

Ravintoloiden toimintaan liittyvät koronarajoitukset jakaantuvat vastaisuudessa alueiden ja ravintolatyyppien perusteella, kertoo perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.).

Kiurun mukaan rajoituksia kevennetään ilman tarpeetonta viivettä epidemiatilanteen parantuessa.

Valtioneuvosto päätti tänään ravintoloiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta 15. joulukuuta saakka.

Jatkossa esimerkiksi epidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevissa maakunnissa asiakaspaikat rajoitetaan nykyiseen tapaan puoleen normaalista niissä ravintoloissa, joiden pääasiallisena toimintana on tarjota alkoholijuomia. Tällaisia ovat tyypillisesti pubit, baarit ja yökerhot.

Ravintoloiden aukioloaikojen rajoitukset eivät koske ulkomaan liikenteessä olevia lentokoneita ja laivoja eivätkä huoltoasemien ravintoloita.

Oikaisu klo 20.21: Korjattu STM:n väärä informaatio, jonka mukaan rajoitukset olisivat voimassa helmikuun loppuun. Todellisuudessa rajoitukset ovat voimassa 15.12. asti.

Lue myös:

    Uusimmat