Hariton Tuukkanen luopui 14 vuotta sitten kiireisen ravintoloitsijan urastaan ja muutti teini-ikäisten poikiensa kanssa Dannebrogin tilalle. Nykyisin tila tunnetaan nimellä Pokrova. Ja sen perustaja, Hariton Tuukkanen, nimellä Isä Hariton.
Hariton Tuukkanen syntyi Lappeenrannassa, mutta hänen sukujuurensa ovat Venäjältä. Tuukkanen meni luostariin ensimmäistä kertaa ollessaan vasta 14-vuotias, mutta poistui sieltä opiskellakseen kokiksi. Nyt, kolmenkymmenen työntäyteisen vuoden jälkeen, Tuukkanen on palannut luostariin.
− Munkit eivät unelmoi. Munkit tekevät sitä työtä, jota heidän kuuluu tehdä, vastaa Isä Hariton kysymykseen, elätkö unelmaasi.
Mutta onnellisia munkit voivat olla. Ja siltä Isä Hariton kuulostaa mussuttaessaan Pokrovan omia mustaviinimarjoja ja kuvaillessaan, miltä tuntuu tehdä ruokaa Pokrovan omassa keittiössä.
Vakoilijana maailman hienoimmissa hotelleissa
Hariton Tuukkanen suhtautui hyvin vakavasti kokin ammatin opiskeluun. Hän ei arvosta teoriapainoitteista ammattikoulutusta laisinkaan, vaan korostaa, että kokin ammatin oppii vain tekemällä. Ja hänhän teki.
Koulun loputtua Tuukkanen lähti maailmalle "opiskelemaan". Ensimmäinen matka suuntautui Turkkiin, jossa hän kirjautui sisään Hilton-hotelliin. Seuraavana päivänä hän hakeutui hotellin johtajan juttusille kysyäkseen, voisiko asua hotellissa niin, että korvaisi asumisensa pesemällä kattiloita hotellin ravintolan keittiössä.
− Ensin johtaja varmaan ajatteli, että olen hullu, mutta suostui lopulta, isä Hariton kertoo.
Niinpä Tuukkanen pääsi vakoilemaan, miten maailman parhaat kokit työskentelevät. Tiskaaja-vakoilijana toimiminen ei varmasti mennyt hukkaan, sillä myöhemmin Tuukkanen pääsi itsekin hienoihin ravintoloihin kokkaamaan. Hän on ollut keittiöpäällikkönä muun muassa Moskovan Savoyssa ja Helsingin Alexander Nevskissa.
Rankat yrittäjävuodet
Tuukkanen perusti oman ravintolan, Galleria Haritonin vuonna 1991, samaan aikaan, kun joka toinen ravintola tuntui menevän laman takia nurin. Hän kertoo tehneensä ympäripyöreitä päiviä.
− En kaipaa vanhaa elämääni yrittäjänä yhtään. Olin suivaantunut siihen. Elämäni oli täynnä velvollisuuksia, hän toteaa. Ensimmäiset kolme vuotta menivät niin, että hyvä jos kerran viikossa ehdin kotiin nukkumaan. Muut yöt nukuin ravintolan lattialla.
Nykyisin Isä Haritonin elämä sujuu leppoisasti luostarin arkea pyörittäessä.