Ravintolat kärsivät koronasta, mutta vähittäiskauppa selviytyi voittajana – ruuan vienti Kiinaan lisääntyy

Näin kauppa Venäjälle on sujunut korona-aikana 7:49
Näin kauppa Venäjälle on sujunut korona-aikana.

Koronapandemian vaikutukset ruoka-alalla ovat olleet kaksijakoisia. Asia käy ilmi Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreesta maa- ja elintarviketalouden suhdannekatsauksesta. 

Ravintoloiden, lounaspaikkojen ja kahviloiden ruokapalveluala on ollut hätää kärsimässä, mutta ruoan vähittäiskauppa on selvinnyt voittajana kriisistä.

Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien vähittäismyynti kasvoi viime vuonna seitsemän prosenttia.

Hinnat nousivat samaan aikaan 1,7 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, eli kasvu selittyi enimmäkseen volyymilla.

Palvelykysyntä jatkuu

Luke ennakoi koronarajoitusten lieventymisen ja talouskasvun piristymisen johtavan palvelukysynnän merkittävään kasvuun.

– Tämä helpottaa erityisesti kovimmat koronaiskut kokeneiden ravintoloiden, ulkona syömisen ja koko ruokapalvelualan nousemista takaisin jaloilleen. Ruoan myynti päivittäistavarakaupoista vastaavasti laskee, arvioi Luken tutkimusprofessori Jyrki Niemi tiedotteessa.

Korona-aika on lisännyt merkittävästi ruoan valmistusta kotona, jolloin ruokaa ostetaan kotitalouksiin aikaisempaa enemmän päivittäistavarakaupasta.

Vienti Kiinaan lisääntyi

Suhdannekatsauksen mukaan myös maatalous ja elintarviketeollisuus selvisivät suuremmitta vahingoitta.

Elintarvikealan vienti on jatkanut kasvuaan erityisesti Kiinaan. Elintarvikkeita vietiin Suomesta vuonna 2020 yhteensä 1,7 miljardin euron arvosta, eli 1,3 prosenttia edellisvuotista enemmän.

Maitotuotteiden viennin arvo kasvoi lähes viisi prosenttia yli 400 miljoonaan euroon. Merkittävin maitotuotteiden vientimaa oli edelleen Ruotsi noin 95 miljoonan eurolla, mutta Kiina nousi toiseksi tärkeimmäksi lähes 80 miljoonan euron viennillä ohi Ranskan.

Elintarvikkeita tuotiin viime vuonna Suomeen 5,3 miljardilla eurolla, eli käytännössä saman verran kuin edellisvuonna.

Lue myös:

    Uusimmat