Ravintola-alan yritys joutui sulkemaan Helsingin anniskeluravintolat tappouhkauksien takia – "Tällaista yhteishenkeä en kuvitellut Suomen kansalta tässä vaiheessa"

"Humppa soi ja bileet jatkuu"— Sosiaaliseen mediaan levinneet bilekuvat Leviltä saivat lappilaisten sydämet kurkkuun 0:30
Levillä on juhlittu railakkaasti viime päivinä koronaepidemiasta huolimatta.

Night People Groupin toimitusjohtaja ihmettelee ihmisten kritiikkiä, vaikka he noudattavat tällä hetkellä täysin viranomaisohjeita.

Viranomaiset ovat tällä hetkellä hallituksen linjausten mukaisesti antaneet määräyksen rajoittaa kaikki yli 10 hengen kokoontumiset Suomessa koronavirusepidemian hillitsemiseksi. Linjaukset ovat osa toimenpiteitä, joilla viruksen leviämistä pyritään hidastamaan.

Yksityisen sektorin ravintoloita, baareja ja yökerhoja määräykset eivät kuitenkaan suoraan koske.

Anniskelupaikat saavat jatkaa toimintaansa normaalisti, mutta niissä ei saa järjestää yleisötapahtumiin verrattavaa toimintaa.

Osa yrityksistä onkin joutunut itse punnitsemaan, pitääkö toimipisteet auki vai ei.

Night People Group sai tappouhkauksia ihmisiltä

17 ravintolaa ympäri Suomea omistava Night People Group on yksi yrityksistä, joka on joutunut miettimään sulkemista tarkkaan.

NPG:n toimitusjohtaja Antti Raunio kertoo, että suljettuna ovat tällä hetkellä kuitenkin kaikki Helsingin toimipisteet.

Sulkemispäätös jouduttiin tekemään hänen mukaansa sen takia, koska yritys alkoi saada uhkaavia yhteydenottoja ihmisiltä.

– Me todettiin, että uhkakuva on liian suuri. Ei koronauhkakuva, vaan se että meille alkoi tulla suoria tappouhkauksia, jos emme sulje, Raunio kertoo.

– Tällaista yhteishenkeä en kuvitellut Suomen kansalta tässä vaiheessa.

Ravintola-ala toimii tilanteessa ohjeiden mukaisesti

Raunio kertoo MTV Uutisten haastattelussa ihmettelevänsä ravintola-alan saamaa kritiikkiä sosiaalisessa mediassa, vaikka anniskeluravintolat toimivat tilanteessa täysin hallituksen ohjeistusten mukaisesti.

– Hallitus on tehnyt täysin selkeät linjaukset, jotka he ovat antaneet viranomaisten noudatettavaksi. Ohjeet ovat hyvin selkeät.

– Ymmärrän, että ihmiset ovat tällä hetkellä peloissaan ja paniikissa, mutta kannattaa miettiä hetki, ennen kuin alkaa kiukuttelemaan tai tekemään tappouhkauksia.

Raunion mukaan jokainen täysi-ikäinen ihminen tekee itse päätöksen siitä, onko näinä aikoina viisasta lähteä ravintoloihin tai yökerhoihin.

– Ihmiset saa olla mitä mieltä tahansa, mutta ei kohdisteta niitä uhkauksia meitä viranomaisten ohjeita noudattavia kohtaan. Meillä on sellainen talousinferno tulossa muutenkin tässä eteen.

Lue myös:

    Uusimmat