Rautjärven kirkossa tulipalo – palo syttyi jumalanpalveluksen aikana

Rautjärven puukirkko syttyi tuleen kesken saarnan – kirkkoherra kertoo palon etenemisestä 5:38
Rautjärven puukirkko syttyi tuleen kesken saarnan, kirkkoherra kertoo palon etenemisestä.

Rautjärven kirkossa Etelä-Karjalassa on syttynyt tulipalo. Sammutus- ja pelastustyöt ovat käynnissä.

Ruokolahden seurakunnan kirkkoherra Leena Haakana kertoo STT:lle, että palohälytys kirkkoon tuli hänen tietojensa mukaan käynnissä olleen sanajumalanpalveluksen aikana. Rautjärven kirkko kuuluu Ruokolahden seurakunnalle.

– Olen puhunut ainoastaan meidän kappalaisemme kanssa, joka oli juuri tänä aamuna jumalanpalvelusvuorossa. Olen saanut häneltä lyhyen referaatin, mutta en osaa vielä sanoa, miltä (kirkolla) näyttää, Haakana kertoo STT:lle puhelimitse.

Kirkossa järjestettiin tänä aamuna kello kahdeksan alkanut jumalanpalvelus.

Haakanan tietojen mukaan palohälytys tuli saarnan aikana ja kaikki kirkossa olleet ihmiset saatiin turvallisesti ulos.

Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta noin puoli yhdeksän aikaan aamulla. Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan hälytys tuli ensin automaattisena palohälytyksenä, minkä jälkeen tilanne tarkentui suureksi rakennuspaloksi.

Paikalle on lähetetty pelastushenkilöstöä useilta paloasemilta ja vapaapalokunnista.

Pelastuslaitos kertoo tiedottavansa palosta lisää puolilta päivin.

Kaakkois-Suomen poliisi pyytää tviitissään välttämään turhaa liikkumista alueella.

Rautjärven kirkko on puurakenteinen.


Lue myös:

    Uusimmat