Rautaesiripusta maailmanperintökohde?

Eurooppaa jakaneesta rautaesiripusta halutaan tehdä Unescon ympäristö- ja maailmanperintökohde.

Hankkeen takana ovat eurooppalaiset ympäristöjärjestöt ja –ministeriöt. Ensisijaisena tavoitteena on suojella Eurooppaa halkaisseen, yli 12000 kilomteriä pitkän, tarkasti vartioidun ja siksi monin paikoin koskemattomana säilyneen rajan ainutlaatuista luontoa.

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään ympäristöstä. Taustalla on myös poliittisia tavoitteita.

– Berliinin muurin murtuminen 25 vuotta sitten ja Saksojen jaon poistuminen on kansainvälinen malli siitä, miten ylittämättömiksi luultuja raja-aitoja voidaan ylittää rauhanomaisesti. Eli Berliinin muuri ja rautaesirippu ovat myös monumentteja, joiden äärellä voidaan katsoa tulevaisuuteen, saksalaisen BUND-ympäristöjärjestön osastopäällikkö Herbert Lohner maalailee.

BUND on ajanut Saksojen raja-alueen rauhoittamista Berliinin muurin murtumisesta lähtien. Hanke laajennettiin viime vuonna koskemaan koko rautaesirippua.

– Me toivomme, että maailmanperintökohteiden listalle pääsyä lähdettäisiin hakemaan yhteiseurooppalaisesti, Lohner alleviivaa.

Hän muistuttaa, että Berliinin muurin murtuminen on jo nyt malli esimerkiksi Etelä-Korealle, missä edelleen lähdetään siitä, että niemimaan jakautuminen ei ole ikuinen asia. BUND on osaltaan ollut mukana konsultoimassa eteläkorealaisia.

– Kuulin hiljattain, että myös Pohjois-Korean edustajia on ollut täällä Saksassa hakemassa neuvoja siihen, miten vaikeasta ylimenokaudesta voidaan selvitä ilman suurta katastrofia, Lohner huomauttaa.

Berliinin muuria on yritetty saada Unescon maailmanperintölistalle aina muurin murtumisesta lähtien. Yritykset ovat keskittyneet kansainvälisten taiteilijoiden vuonna 1990 maalaamaan East Side Gallery –nimellä tunnettuun muurin osuuteen Berliinin Friedrichshainissa. Tämä muurin osuus on noin 1,3 kilometriä pitkä ja se kuuluu Saksan pääkaupungin suosituimpiin turistikohteisiin.

Erityisesti Itä-Saksassa maailmanperintökeskusteluun suhtauduttiin Saksojen yhdistymisen jälkeen nihkeästi, koska muuri nähtiin ennen muuta DDR:n kommunistidiktatuurin ja sortokoneiston symbolina. Sittemmin näkemykset ovat pehmentyneet ja nyt hankkeella on kannattajia koko Saksassa. 

Lue myös:

    Uusimmat