Rauhallisen asuinalueen ilta päättyi dramaattiseen kuolinkamppailuun – terassille toikkaroinut hirvi hyppäsi kuolemaansa 7 metrin korkeudesta: "Olin kauhuissani ja tärisin"

Ruotsissa Linköpingissä asuva Åsa Tåhlin koki viikonloppuna dramaattisia hetkiä naapureidensa kanssa, kun asuinalueella kulkenut hirvi eksyi rakennuksen ulkoterassille. Eläin koki karmean lopun, kun se päätti hypätä pois terassilta.

Pudotusta oli useampi metri, mikä tarkoitti kuolemaa hirvelle. 

– Ne ovat niin upeita eläimiä. Se oli valtavan surullista, Tählin sanoo Expressen-lehden haastattelussa

Tilannetta todisti myös 24-vuotias Mikaela Nord, joka oli iltakahdeksan aikaan olohuoneessaan puolisonsa kanssa. He huomasivat hirven toikkaroivan ulkona ja kulkevan ulkokalusteiden päältä. 

Hirvi oli tullut terassille sen toisesta nurkasta, alas kadulle se ei enää päässyt kierreportaita eikä osannut hädissään kääntyä takaisinkaan. 

Hirven paniikki kasvoi ja Tåhlin kertoo tajunneensa, että se aikoo hypätä. 

Tåhlin kertoo huutaneensa kauhusta, sillä pudotusta oli lähes seitsemän metriä. Hänen mukaansa tapauksessa oli mukana myös tuuria, sillä kukaan ei jäänyt putoavan hirven alle kadulla. 

Paikalle kutsutut poliisit saapuivat pian putoamisen jälkeen. Hirvi menehtyi vammoihinsa lähes välittömästi. 

– Olin kauhuissani ja tärisin. En saanut nukuttua seuraavana yönä. Tunsin oloni niin avuttomaksi. 

Lue myös:

    Uusimmat