Rattijuoppo rajusti ulos tieltä Ilmajoella: Katkoi puita 4 metrin korkeudelta

Poliisi sai aamulla hälytyksen valtatiellä 19 Seinäjoen ja Ilmajoen rajalla.

Poliisin saavuttua paikalle pelastuslaitos siirsi turma-autonkuljettajaa paareilla ambulanssiin. Kyseessä oli noin 20-vuotias ilmajokilainen mieshenkilö, joka oli loukannut mm. niskansa.

Ambulanssissa kuljettaja puhalsi 1,74 promillea. 

Silminnäkijöiden mukaan ajoneuvo oli ollut matkalla Ilmajoen suuntaan. Epäillyn kuljettama ajoneuvo oli suoralla tieosuudella ajautunut tien oikeaan reunaan ja korjausliikkeen jälkeen ajoradan keskialueelle. Tästä ajoneuvo oli taas uuden korjausliikkeen jälkeen ajautunut uudelleen tien oikeaan reunaan ja ojaan saakka.

Noin 20 metrin ilmalennon ja pyörimisen jälkeen auto päätyi syvälle metsikköön.

Poliisi kertoo, että ajoneuvo katkoi ilmalennon ja pyörimisen seurauksena metsästä puita noin 4 metrin korkeudelta. Henkilöauto romuttautui kauttaaltaan.

Onnettomuuspaikalle saapuneet ohikulkijat olivat saaneet pelastettua loukkaantuneen kuljettajan ajoneuvosta kuljettajan takaikkunan kautta. Ajoneuvossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita matkustajia.

Loukkaantunut kuljettaja siirrettiin ambulanssilla Seinäjoen keskussairaalaan jatkohoitoon. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lue myös:

    Uusimmat