Apple on ollut viime vuodet yksi maailman menestyneimmistä yhtiöistä. Ensimmäistä kertaa markkinoille kantautuu tietoja siitä, että Applekin on haavoittuvainen.
Eilen illalla Suomen aikaa julkistetut tulostiedot ovat historiallisia, Applen kannalta huonossa mielessä. Yhtiö toimitti kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vähemmän iPhone-puhelimia kuin vastaavalla aikajaksolla viime vuonna. Näin ei ole tapahtunut vielä kertaakaan iPhonen aikakaudella. Samalla liikevaihto laski, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2003.
On suorastaan ihme, etteivät maailmantalouden synkät pilvet ole ulottuneet Apple-leiriin vasta kuin nyt. Yhtiön nokkamies Tim Cook (kuvassa) povasi tulosjulkistuksen yhteydessä, että myös kuluva vuosineljännes on viime vuotista heikompi.
Suhteellisen tuoreessa muistissa on Nokian voittokulku, joka katkesi lähes kuin seinään Applen esiteltyä ensimmäisen iPhonensa vuoden 2007 tammikuussa.
Onko käänne siis tapahtunut? Tuskin, ainakaan isossa mittakaavassa. Tilanne on silti äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä takaa tullaan kovaa. Esimerkkinä kiinalainen Huawei, joka on kasvattanut markkinaosuuttaan lähelle 10 prosenttia.
Suhteellisen tuoreessa muistissa on Nokian voittokulku, joka katkesi lähes kuin seinään Applen esiteltyä ensimmäisen iPhonensa vuoden 2007 tammikuussa. Sen jälkeen Nokialla ei ollut enää riittävää tulivoimaa taistella helpolla käyttöliittymällään kuluttajat valloittanutta iPhonea vastaan.