Ranskan teinisensaatiosta julkaistiin huvittava mainos MM-kisojen alussa – nyt hän taistelee turnauksen MVP-palkinnosta

Jalkapallon MM-kisat huipentuvat tänään sunnuntaina Ranskan ja Kroatian väliseen finaaliin. Samalla saadaan selvyyttä sille, kuka on tämän kesän kisojen arvokkain pelaaja. Palkinnosta taistelee vahvasti muun muassa Ranskan teinisensaatio Kylian Mbappe.

Pääkuvan videolla Tulosruudun ennakko sunnuntain finaaliin.

19-vuotias Mbappe ponnisti jalkapallomaailman tietoisuuteen toissa kaudella Ranskassa, AS Monacon riveissä. Mbappe nakutti Ranskan sarjassa 29 ottelussa peräti 15 maalia ja antoi 11 maaliin johtanutta syöttöä.

Kauden jälkeen ranskalainen jättiseura PSG hankki hänet itselleen kaupassa, jossa Monaco lainasi Mbappen ensimmäiseksi vuodeksi PSG:hen. Tänä kesänä pariisilaisseuran pulitettavaksi tuleva siirtosumma on ollut arvioissa noin 130 miljoonaa euroa.

Viime kaudella Mbappe oli PSG:n avainpelaajia, muodostettuaan huippuvaarallisen hyökkäyksen brasilialaisen Neymarin ja uruguaylaisen Edinson Cavanin kanssa.

Nyt Mbappe on ollut Ranskan näkyvimpiä pelaajia MM-turnauksessa.

Mbappe on nakuttanut kuuteen otteluun kolme maalia, minkä lisäksi hän on ollut alati vaarallinen pelistä toiseen.

Useissa arvioissa Mbappen on ennustettu taistelevan kisojen arvokkaimman pelaajan palkinnosta Kroatian keskikenttäpelaaja Luka Modricin kanssa. Erinäköisissä vedonlyöntiarvioissa juuri Mbappe ja Modric ovat saaneet pienimmät kertoimet Golden Ballin eli arvokkaimman pelaajan palkinnon voittajaksi.

Finaalissa onnistuessaan Mbappella on mahdollisuus nousta koko turnauksen yhdeksi hienoimmaksi tarinaksi.

Aivan kisojen alussa vaatemerkkijätti Nike kasvatti Mbappe-hypeä varsin näyttävällä tempauksellaan.

Nike oli ujuttanut mainostauluihinsa varsin hulvattoman väitteen.

– Vuosi 1998 oli mainio vuosi ranskalaiselle jalkapallolle.

– Kylian syntyi.

Väite pursuaa huumoria siksi, koska vuonna 1998 Ranska juhli MM-kotikisoissa mestaruutta.

Nyt vuonna 1998 syntyneellä Mbappella on mahdollisuus palauttaa Ranska jälleen mestaruuskantaan.

Ranskan ja Belgian välinen finaali käynnistyy tänään kello 18. 

Lue myös:

    Uusimmat