Rakkaushoroskooppi: Tämä tähtimerkki sopii juuri sinulle

Ovatko Kalat ja Leijona vastustamaton vai vaarallinen yhdistelmä? Löytyykö Oinaalta ja Ravulta yhteistä intohimoa? Ota selvää, mikä tähtimerkki sopii juuri sinulle horoskooppisi perusteella.

Astrologiasta on apua sekä itsensä tuntemiseen, että muiden ihmisten ymmärtämiseen. Tietyt tähtimerkit tuntuvat tuntevan suurta vetoa toisiinsa, toiset suorastaan karttavan toisiaan. Eri horoskooppimerkkien välillä voi kyteä pelkkä ystävyys tai eroottinen lataus ilman yhteistä, koko elämää kestävää taivalta.

Muista kuitenkin, ettei horoskooppimerkin kannata olla ainoa kriteeri kumppanin valitsemiseen. Esimerkiksi kaikki Härän merkissä syntyneet eivät voi olla samanlaisia romantikkoja, sillä jokaisen ihmisen oma syntymä- eli tähtikartta ratkaisee, mitkä planeetat ja tähtimerkit dominoivat koko luonnetta.

Eri tähtimerkkien rakkaushoroskoopit – lue omasi!

Oinas 21.3.–19.4.

Eläväinen ja kiihkeä Oinas tarvitsee vahvan kumppanin, joka pysyy energisen ja nopealiikkeisen sarvipään menossa mukana. Viimeisin asia mitä Oinas tarvitsee on kumppani, joka haluaa tulla hoivatuksi tai hoivata puolestaan tätä sarvipäätä. Oinas on itsenäinen selviytyjä, joka järjestää omat asiansa omasta mielestään paremmin kuin kukaan muu. Kaaoksenkin keskellä oleva Oinas ei salli kenenkään ulkopuolisen puuttua hänen ongelmiinsa.

Yhteinen sävel löytyy useimmiten rohkaisevasta Jousimiehestä, joka ei jätä ikinä pulaan. Myös hauska ja avarakatseinen Vesimies sopii myös Oinaalle.

Omistushaluinen Härkä ei tule ikinä ymmärtämään sitä miksi Oinas tahtoo tehdä joitakin asioita ihan itsekseen, vaan kokee Oinaan vapauden kaipuun hylkäämisenä. Toinen sopimaton merkki Oinaalle on Rapu. Saksiniekan pidättyneisyys karkottaa intohimoisen Oinaan hetkessä tiehensä.

Parhaat mahdollisuudet onneen: Jousimies, Vaaka, Kaksoset, Vesimies

Turha yrittää: Rapu, Härkä, Neitsyt

Härkä 20.4.–20.5.

Lämmin ja rakastava Härkä kaipaa syvää kiintymystä. Härkä tarvitsee kumppanin, joka tietää kuinka rakastettua hemmotellaan – hänelle on tärkeää tuntea itsensä arvostetuksi ja huomatuksi.

Härän kanssa ei myöskään pelata mitään pelejä. Härkä ei lähde kilpailemaan huomiosta kenenkään kanssa, eikä suostu olemaan varasijalla. Härkä tarvitsee lojaalin ja uskollisen kumppanin, joka hoivaa ja hemmottelee Härkää loputtomiin.

Härkä onnistuu saamaan parhaalla tavalla tyydyttävän ja pitkän parisuhteen romanttisen Ravun kanssa. Myös toinen Härkä ymmärtää toista Härkää.

Härkä kaipaa turvaa ja vakautta, joten impulsiiviset tulimerkit kuten Oinas ja Leijona ja kaikenlaisissa kekkereissä viihtyvät ilmamerkit kuten Kaksoset ja Vesimies tekevät Härän hulluksi huolesta. Kaikki veden merkit sopivat Härälle.

Parhaat mahdollisuudet onneen: Rapu, Skorpioni, Härkä, Neitsyt

Turha yrittää: Oinas, Kaksoset, Vesimies

Kaksoset 21.5.–20.6.

Väsymätön ja puhelias Kaksoset tarvitsee älyllisesti stimuloivan kumppanin. Herkästi tylsistyvä Kaksonen vaatii kumppaniltaan spontaania heittäytymiskykyä, härskiä ja viekasta huumorintajua ja seikkailunhaluista luonnetta.

Sydämen valittu ei kuitenkaan saa tukahduttaa omaa tilaa vaativan Kaksosen vapautta: flirttaileva Kaksonen haluaa valloittaa mielitiettynsä joka päivä uudelleen ja kaipaa myös itse suunnattomasti huomiota – mutta ei kiristäviä ja tukahduttavia kahleita. Kaksonen on hurmaava ilmestys, mutta hyvin oikullinen tuuliviiri.

Kaksoset saavat kaipaamiaan romanttisia haasteita Oinaan, Vesimiehen ja Leijonan kanssa. Sen sijaan Kaksosen päähänpistot loukkaavat helposti haavoittuvaisia vesimerkkejä kuten Kaloja ja Rapua.

Tarkka Neitsyt on liian konservatiivinen ja tulinen Skorpioni liian mustasukkainen flirttailuun taipuvaiselle Kaksoselle.

Parhaat mahdollisuudet onneen: Oinas, Vesimies, Leijona, Jousimies

Turha yrittää: Rapu, Neitsyt, Kauris, Härkä

Rapu 21.6.–22.7.

Herkkä ja aistikas Rapu kaipaa henkistä vahvuutta. Ravun luonnollinen turvallisuudentarve vaatii kumppanilta romanttisuutta ja suojelevaista luonnetta.

Potentiaalinen partneri on vahva ja itsevarma, joka kestää ja sietää tunneherkän Ravun ailahtelevaista luonnetta.

Voimakas, mutta harvoin herkkätunteisuutensa näyttävä Skorpioni suojelee Rapua mielellään. Perinteistä perhe-elämää rakastava Härkä pystyy rakentamaan kestävän suhteen Ravun kanssa.

Varovainen ja "hiljaa hyvää tulee"-asenteella varustettu Rapu säikähtää sinne tänne sinkoilevia Oinaita, Vesimiehiä ja Kaksosia. Nämä teräväkieliset tähtimerkit onnistuvat usein myös loukkaamaan herkkää Rapua.

Parhaat mahdollisuudet onneen: Skorpioni, Kalat, Härkä, Rapu

Turha yrittää: Kaksoset, Vesimies, Oinas

Leijona 23.7.–22.8.

Dramaattinen ja ylpeä Leijona tarvitsee kumppanin, joka ei kilpaile huomiosta hänen kanssaan. Leijona vaatii myös ehdotonta luottamusta. Jos Leijonan luottamuksen pettää, saa kärsiä katkerista jäähyväisistä. Näyttäviä eleitä ja pintaliitoa rakastava Leijona viihtyy juhlissa, joissa saa olla edukseen. Leijonaa hurmaavampaa partneria vaikea kuvitella.

Mielenkiintoisimmat keskustelut syntyvät usein toisten tulimerkkien ja ilmamerkkien kanssa. Parisuhde ei silti välttämättä onnistu sitoutumiskammoisten Jousimiehen kanssa. Parisuhteessa oleva Leijona kun on syvästi sitoutunut ja mustasukkainen pienistäkin asioista.

Omistautuva ja maanläheinen Härkä voi helpottaa Leijonan huomionkipeyttä ja samalla rauhoittaa tulista temperamenttia. Leijonan ihailema ehdottomuus ja tulisuus löytyy myös helposti sitoutuvalta ja kiintyvältä Skorpionilta.

Parhaat mahdollisuudet onneen: Härkä, Skorpioni, Oinas, Kaksonen

Turha yrittää: Kalat, Kauris, Rapu

Neitsyt 23.8.–22.9.

Analyyttinen ja kriittinen Neitsyt on varsin haasteellinen kumppani. Vaikeasti tavoiteltava ja ymmärrettävä Neitsyt ei kaipaa leikkisää romanssia, vaan käytännöllisyyttä ja sitkeyttä. Rakastunut Neitsyt on kumppanilleen uskollinen, ja vaikka hän ei älyllisenä ihmisenä helposti pystykään päästämään intohimojaan valloilleen, on hän petikumppanina erinomainen.

Joskus turhan tarkkana poliisina pidetty Neitsyt viihtyy parhaiten kärsivällisen ja rauhallisen kumppanin kanssa. Enemmän tiedosta, kuin tunteista syttyvä Neitsyt ei tahdo viettää aikaansa harkitsemattomien hölmöjen kanssa.

Samanlainen elämänasenne löytyy useimmiten toisen Neitsyen tai Ravun kanssa. Vakavat pohdiskelut onnistuvat parhaiten mietteliään Kauriin kanssa.

Itsekriittisyyteen taipuvainen Neitsyt sen sijaan särkee sydämensä sopimattomasti dominoivan Skorpionin kanssa.

Parhaat mahdollisuudet onneen: Kauris, Rapu, Neitsyt, Härkä

Turha yrittää: Skorpioni, Leijona, Kaksoset, Vesimies

Vaaka 23.9.–22.10.

Elegantti ja karismaattinen Vaaka on helpon ja mukavan luonteensa ansiosta suosittua seuraa. Sopiva kumppani Vaa'alle on huomaavainen ja leikkisä. Vaaka osaa arvostaa aina kukkia, runoja, suklaata ja siirappisia tekstiviestejä, eikä ryhdy tivaamaan mistä syystä hän niitä saa.

Vaa'alla on vahva tarve olla ja elää parisuhteessa.

Vaaka omasta mielestään ansaitsee pieniä ja suloisia eleitä, jotka teennäisyydessään ärsyttäisivät ainakin epäilevää Skorpionia ja hankalasti miellytettävää Oinasta. Vaaka on ilmamerkeistä rauhallisin, mutta helposti vietävissä.

Muut ilmamerkit Vesimies ja Kaksoset ja tulimerkeistä etenkin Oinas ja Jousimies herättävät Vaa'an eloon. Skorpioni ja Leijona voivat sen sijaan olla liian mustasukkaisia viehättävästä Vaa'asta.

Parhaat mahdollisuudet onneen: Vesimies, Jousimies, Oinas, Kaksoset

Turha yrittää: Skorpioni, Rapu, Leijona, Kauris

Skorpioni 23.10.–22.11.

Lumoava, pakkomielteinen ja mustasukkainen – mutta pirullisen vastustamaton – Skorpioni kaipaa haasteellisen, mutta myös pitkäpinnaisen kumppanin. Skorpioni ei tunne sanaa "ehkä", vaan vaatii joka asiassa joko siekailemattoman suostumisen tai karskin kieltäytymisen. Intohimoinen skorpioni ei oikein koskaan tunne saavansa niin paljon rakkautta kuin haluaisi.

Eroottisesti latautunut Skorpioni hakee arkipäivän nautintoja Härän tapaan esimerkiksi ravintoloista ja ruokakaupoista. Skorpionin vesimerkille ominainen salaperäisyys ja kovan kuoren alla olevat tunteet vetävät puoleensa toisia vesimerkkejä.

Tunteensa syvälle kätkevät Rapu ja Kalat kiehtovat Skorpionia. Ilman merkit eivät ymmärrä Skorpionin intohimon voimaa ja ahdistuvat hänen omistushalustaan.

Parhaat mahdollisuudet onneen: Härkä, Kalat, Rapu, Kauris

Turha yrittää: Kaksoset, Oinas, Jousimies

Jousimies 23.11–21.12.

Leppoisa ja avarakatseinen Jousimies tarvitsee kumppanin, jolla on optimistinen elämänasenne.

Kaikkien kaverina tunnettu Jousimies sopii suhteeseen oikeastaan lähes kaikkien merkkien kanssa. Ainoastaan kahlitsevat kumppanit saavat villinä juoksentelevan Jousimiehen hermostumaan.

Uusia kokemuksia ja seikkailuja rakastava Jousimies on seurustelukumppanina usein uskollinen, vaikkakin aika flirttaileva.

Oinas ja Kaksoset ovat usein samalla aaltopituudella optimistisen Jousimiehen kanssa.

Paras suhde syntyykin toisten tulimerkkien tai ilmamerkkien kanssa. Kärkkäät Leijona ja Skorpioni dominoivat Jousimiestä liikaa.

Parhaat mahdollisuudet onneen: Oinas, Kaksoset, Vesimies, Vaaka

Turha yrittää: Skorpioni, Härkä, Kalat

Kauris 22.12.–19.1.

Kunnianhimoinen ja kovapäinen Kauris tarvitsee rinnalleen kannustavan ja vastuullisen kumppanin, vaikka tällä on paha tapa rakastua "raukkoihin". Omat päämäärät on syytä olla tiedossa, kun tekee tuttavuutta ahkerana tunnetun Kauriin kanssa.

Kauris on tunnollinen ja tasa-arvoinen. Hänen maailmassaan kaikki pitää jakaa tasan, eikä ketään saa kohdella kaltoin. Kiehtova Kauris ei viihdy ihmisjoukossa, vaan hakeutuu usein yksin mietiskelemään asioita.

Kauriille sopii työntekoa samalla tavalla arvostava Härkä ja fyysisiä haasteita rakastava Skorpioni. Myös Vaaka sopii rauhalliselle ja vaatimattomalle Kauriille.

Kauris ei välitä turhasta tärkeilystä tai seurapiireistä, joten Oinaat, Kaksoset ja Leijonat hän kiertää kaukaa.

Parhaat mahdollisuudet onneen: Härkä, Vaaka, Skorpioni, Kalat

Turha yrittää: Kaksoset, Oinas, Leijona

Vesimies 20.1.–19.2.

Jännittävä ja yksilöllinen Vesimies kaipaa omituisille tutkimusretkilleen myös omaperäisen kumppanin. Kokeilevana kemistinä ja taiteellisena tieteilijänä tunnettu Vesimies ei tahdo tavallisen tylsiä suhteita.

Suurisydäminen Vesimies on Jousimiehen lisäksi se kaikkien ihmisten kanssa toimeentuleva, avarakatseinen kummastelija. Vesimies menee helposti suunniltaan maailman murheista ja tahtoo usein pelastaa koko maapallon.

Vesimieheltä on turha kieltää mitään, sillä kaikki kielletty on kiehtonut hänen tutkimuksen ja tiedonjanon tarvetta pienestä saakka.

Vesimies kaipaa uusia ja inspiroivia ajatuksia, joita runsaalla mielikuvituksella varustetut Kaksoset ja Oinas usein tarjoavat. Myös Vaaka sopii hiukan tasapainottomia ajatuksia viljelevälle Vesimiehelle. Romanttiset komediat ovat Vesimiehille painajaista, joten liian tunteelliset, mutta toisaalta myös liian laskelmoivat tähtimerkit eivät Vesimiestä innosta.

Parhaat mahdollisuudet onneen: Vaaka, Oinas, Kaksoset, Jousimies

Turha yrittää: Skorpioni, Leijona, Kalat, Rapu

Kalat 20.2.–20.3.

Eläinradan häilyväisin ja salaperäisin tähtimerkki Kalat kaipaa kumppanin, joka ymmärtää hänen ylitunteellista luonnetta. Usein epävarma ja arka Kalat tarvitsee suojelevaisen, harkitsevaisen ja turvallisen kainalon, johon uskaltaa joka yö nukahtaa. Hän antaa kaikkensa parisuhteessa ja toivoo saavansa samanlaista uhrautuneisuutta myös kumppaniltaan.

Kärsivällinen kumppani, joka ei arvostele Kalojen rajua mielialanvaihtelua, pääsee sisälle Kalan vietteleväiseen sydämeen.

Pinnalliset Kaksoset ja Leijona eivät tarjoa tarpeeksi tunteita ikuista yhteyttä etsivälle Kalalle.

Varmoja lupauksia Kalalle voivat antaa toiset vesimerkit Skorpioni ja Rapu. Kaksi Kalaa saa yhdessä aikaan universumin täydellisintä rakkautta.

Parhaat mahdollisuudet onneen: Rapu, Skorpioni, Kalat

Turha yrittää: Kaksoset, Leijona, Jousimies



Lue myös:

    Uusimmat