Rajua kiusaamista kokenut tubettaja kampanjoi kiusattujen hyväksi – Jasmin ei koskaan unohda hetkeä leikkipuistossa, kun pojat kivittivät häntä: "He huusivat, että vanhempasi eivät rakasta sinua"

Kiusaamista vastaan on meneillään useita kampanjoita ja yksi niistä on Stop kiusaamiselle -kampanja. Siinä on mukana useita tubettajia, joista yksi on Jasmin Muurinen. Hän kertoo MTV Uutiset liven haastattelussa kokemuksistaan ja kehottaa kiusattuja puhumaan tilanteestaan.

Muurinen oli kolmannella luokalla, kun häntä alettiin kiusata.

– Minulla on sellainen perhetausta, että menin usein kouluun likaisissa vaatteissa ja läksyt tekemättä. Nämä ovat sellaisia asioita, joihin nuoret lapset kiinnittävät huomion.

Leikkipuiston pojat kivittivät

Kiusaaminen kärjistyi rajuksi siinä vaiheessa, kun Muurinen oli otettu huostaan vanhemmiltaan ja asetettu lastenkotiin kaupunkiin, joka oli hänelle uusi.

Tutustuessaan ympäristöön hän meni leikkipuistoon, jossa oli kaksi samanikäistä poikaa.

– Jostakin ne pojat huomasivat, että olin sijoituspaikasta. Pojat alkoivat kivittää minua ja huusivat samalla, että sun vanhemmat eivät rakasta sua. He nimittivät minua orvoksi. Tämä oli sellainen kokemus, jonka tulen ikuisesti muistamaan ja tämä satuttaa minua varmasti loppuelämäni, Muurinen kertoo.

"Ystävien ansiosta muistoni ovat rakkaudella päällystettyjä"

Kiusaamisestaan huolimatta Muurisella oli paljon ystäviä, joiden kanssa hän koki niin hyviä hetkiä, että ne peittävät huonot muistot alleen.

– Kaikki se paha, mitä kuulin toisten ihmisten suusta, hukkuivat ihanien muistojen alle. Kaikki muistoni ovat rakkaudella päällystettyjä ja se pelasti minut, hän kuvailee.

– Tiedän, että on paljon yksinäisiä lapsia, joilla ei ole sitä rakkautta, joka ikään kuin kuorruttaa vihan, hän jatkaa.

Muurinen ei puhunut kiusaamisestaan opettajille, eikä hänen tilanteeseensa puututtu. Nyt hän neuvoo muita kiusaamisen uhriksi joutuvia puhumaan tilanteestaan.

– Olen sitä mieltä, että mitä enemmän asioista puhuu, sen paremmaksi ne menevät. Jos kohtaa kiusaamista missään olosuhteissa, niin mitä avoimemmin siitä puhuu, sitä vähemmän voimaa sillä teolla on, hän neuvoo.

Lue myös:

    Uusimmat