Vihreiden kansanedustajaa Outi Alanko-Kahiluotoa kiusattiin alakouluikäisenä, mutta rankimmista kiusaamistilanteista hän ei muista mitään. Kiusaamisen jättämiä traumoja on myöhemmin käsitelty myös terapiassa.
Outi Alanko-Kahiluodon äiti alkoi epäillä koulukiusaamista, kun lapsi tuli koulusta kotiin toistuvasti itkeneenä ja järkyttyneenä. Tytön iho oli naarmuilla ja vaatteita oli revitty. Pahin tapaus sattui, kun koulukiusaajat sitoivat yhdeksänvuotiaan Outin puuhun ja heittivät häntä kivillä. Tästä Outi ei muista mitään.
Lapsuuden koulukiusaaminen valkeni Outille vasta parikymppisenä. Kirjallisuuden yliopisto-opintoja suorittava Outi teki opintojen ohessa sijaisuuksia äidinkielen opettajana. Kahvipöydässä Outi, äiti ja äidin ystävä keskustelivat koulukiusaamisen yleisyydestä.
– Totesin, että olen onnekas, kun minua ei koskaan kiusattu. Siihen äidin ystävä vastasi, että kyllä kiusattiin ja rankastikin, Outi muistelee vuosien takaista tapausta.
Sittemmin Outi sai kuulla äidiltään kertomuksen alakouluaikojen tapahtumista.
– Mieleni järkkyi kiusaamisesta niin pahasti, että se päätti suojella minua siltä. Olin unohtanut kaiken.
"Ei ollut äidin vika, että olimme köyhiä"
Kiusaaminen jatkui ja vaikka Outin perhe vaihtoi paikkakuntaa, hänestä tuli luokkatovereiden silmätikku uudessakin koulussa. Nämä kiusaamistapaukset hänkin pystyy muistamaan. Erityisesti yksi muisto on jäänyt Outin mieleen.
– Teidän perhe on köyhä! Eihän teillä ole varaa ostaa sinulle edes uusia kenkiä, alakoulun luokkakaveri ilkkui Outille koulun pihalla.
Kiusaajan puheissa totta oli se, että Outin perheellä oli tuolloin rahasta tiukkaa. Vanhemmat olivat eronneet ja äiti oli kolmen lapsen yksinhuoltaja. Outin jalassa olivat silloin isoveljen vanhat, kuluneet kengät. Kevätjuhlaankin mentiin vanhassa mekossa.
– Ei ole kenenkään vika, jos minulla on vanhat kengät, huusin pojalle takaisin. Minua suututti todella, sillä ei ollut äidin vika, että olimme köyhiä.
Outin muistoissa pahin kiusaaminen loppuu siihen. Muistikuvalla on erityinen merkitys, sillä hän pitää nyt itseään rohkeana ja sinnikkäänä.
Helppoa elämä ei kiusaamisen jälkeenkään ollut. Vielä aikuisiälläkin uusissa työpaikoissa hän tunsi olonsa helposti ulkopuoliseksi ja vähempiarvoiseksi kuin muut. Parikymppisenä Outi alkoi käydä terapiassa äidin sairastumisen vuoksi. Siellä hänellä oli mahdollisuus käsitellä myös kiusaamisen jättämää huonommuuden ja ulkopuolisuuden tunnetta.
– Rankat kokemukset jättävät jäljen. Kävin yliopisto-opintojen aikana terapiassa käsittelemässä näitä tunteita. Terapia on auttanut minua jatkamaan elämääni.
Köyhien lapset eivät puhu ongelmistaan
Jos kotona on jo ennestään hankala elämäntilanne, lapsi saattaa jättää kiusaamisen kertomatta, Outi sanoo. Näin hän itsekin toimi, koska ei halunnut huolestuttaa rahavaikeuksissa painivaa äitiään.
– Köyhien perheiden lapset yrittävät tsempata vanhempiaan ja suojella heitä. Lapsi yrittää pärjätä ongelmiensa kanssa yksin, sillä heitä huolestuttaa vanhempien jaksaminen.
Outi, kolmannen kauden kansanedustaja, on nykyisin kiusaamisenvastaisen Break the fight! -kampanjan kummi. Hän sanoo, että jos nyt voisi kertoa jotain koulukiusatulle itselleen, hän ehdottomasti kannustaisi puhumaan kiusaamisesta.
– Tämän viestin haluan välittää kaikille koulukiusatuille. Koulussa on aikuisia, joille maksetaan siitä, että he auttavat lapsia. Kiusaamisesta selvinneenä ja nyt aikuisena tiedän, että vanhempi on se, jolle tulisi voida kertoa kaikki tilanteessa kuin tilanteessa. Yksin ei tarvitse yrittää pärjätä.
Lapsuuden kokemukset ovat myötävaikuttaneet osaltaan siihen, miksi Outista tuli kansanedustaja ja eduskunnan köyhyystyöryhmän puheenjohtaja. Hän haluaa auttaa heitä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin hän nuorena.
– Olen jatkuvasti töissä tilanteissa, jossa minun on kaivettava sisältä se sama rohkea tyyppi, joka puolusti itseään koulun pihalla. Kansanedustajan on uskallettava olla se henkilö, joka polkee jalkaa ja sanoo, että nyt riittää. Koen, että kansanedustajana tehtäväni on puolustaa heitä, jotka eivät itse sitä pysty tekemään.