Oululaisopettajaa vastaan esitetty raju hyväksikäyttösyyte hylättiin oikeudessa – oppilaan kertomusta pidettiin epäuskottavana

Oulussa opettajana työskennellyttä miestä syytettiin käräjäoikeudessa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syyte hylättiin. Oikeuden mukaan tapahtumat eivät olleet mahdollisia.

Syyttäjä vaati Oulussa opettajana työskennelleelle miehelle vankeusrangaistusta vuosina 2002 ja 2003 tapahtuneeksi väitetystä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Syytteen mukaan mies oli ollut sukupuoliyhteydessä 11-vuotiaan oppilaan kanssa koulupäivien aikana useita kertoja. Syytteen mukaan mies oli käyttänyt lasta hyväksi koulun vessassa oppituntien päätteeksi.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen tapahtuneeksi epäiltyjä rikoksia käsiteltiin käräjäoikeudessa vasta nyt, sillä rikosilmoitus asiasta oli tehty vasta myöhemmin. Käräjäoikeuteen asia oli tullut vireille aiemmin tänä vuonna. 

Käräjäoikeus on nyt päättänyt, että opettajan hyväksikäyttösyyte hylätään.

Oikeuden mukaan näyttöä hyväksikäytöstä ei ollut, ja oikeuden saaman näytön perusteella asianomistajan kertomat tapahtumat eivät olleet voineet menneet niin kuin syytteessä väitettiin.

"Kertomus on epäuskottava"

Käräjäoikeus kiinnitti huomiota siihen, että kysymys oli 17 vuotta sitten tapahtuneeksi väitetystä asiasta, ja että asianomistaja oli lääkärintodistusten mukaan alkanut oirehtia tapahtuneesta ensimmäisen kerran vasta noin kymmenen vuotta väitetyn hyväksikäytön jälkeen.

– Käräjäoikeus toteaa, että yleisen elämänkokemuksen mukaan oirehtiminen lapsella näin vakavan teon ollessa kyseessä alkaa huomattavasti varhaisemmin, käräjäoikeuden tuomiossa sanotaan.

– Asianomistaja on kuitenkin pystynyt hyvällä menestyksellä suorittamaan yläasteen ja lukion sekä opiskelemaan ammatin, perustelut jatkuvat.

Oikeus kertoi saaneensa vastanäyttöä, jonka valossa tapahtumat eivät olleet voineet mennä asianomistajan kertomalla tavalla.

– Niin ikään kertomuksen yksityiskohtia arvioitaessa vastanäytön perusteella sitä enemmälti erittelemättä, kertomus on epäuskottava. Tapahtumat eivät ole esitetyn näytön perusteella voineet mennä AO:n (asianomistajan) kertomalla tavalla, oikeus perustelee.

Opettaja: Kukaan ei nähnyt tai kuullut mitään hyväksikäyttöön viittaavaa

Käräjäoikeuden tuomio on osin salattu, joten siitä ei tarkalleen selviä, mitkä seikat saivat käräjäoikeuden arvioimaan näin. Rankasta hyväksikäyttörikoksesta syytetyn opettajan puolustuksessa kuitenkin esitettiin seikkoja, jotka oikeus on todennäköisesti ottanut huomioon muun ohella.

Opettaja otti kantaa muun muassa väitteeseen siitä, että hyväksikäytöt olisivat tapahtuneet eräiden oppituntien jälkeen.

Opettajan mukaan oppituntien jälkeen paikalla oli myös paljon muita oppilaita ja toinen opettaja, joista kukaan ei ollut nähnyt tai kuullut mitään hyväksikäyttöön viittaavaa. Opettaja myös kertoi, että toisin kuin asianomistaja väitti, kyseiset oppitunnit eivät olleet koulupäivän päätteeksi vaan aamuisin.

Tämä johti opettajan mukaan siihen, että väitetyt hyväksikäytöt olisivat olleet myös aikataulullisesti mahdottomuus. Asianomistajan täytyi olla oppituntien, joiden jälkeen hyväksikäyttö väitetysti tapahtui, jälkeen seuraavalla oppitunnilla, eikä hänellä ollut väitettynä tapahtumavuotena lainkaan poissaoloja.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen, ja siihen voi hakea muutosta hovioikeudesta.

Juttua täydennetty 2.12.2020 kello 9.23: Lisätty jutun loppupuolelle tieto siitä, miksi lähes 20 vuotta sitten tapahtuneeksi epäiltyä rikosta puidaan oikeussalissa vasta nyt.

Juttua päivitetty 2.12.2020 kelo 11.10: Juttua päivitetty kauttaaltaan Oulun käräjäoikeudesta tulleen tuomion perusteella. Opettajaa kohtaan esitetty syyte hyväksikäytöstä kaatui.

Lue myös:

    Uusimmat